Rea Tiirola-Tyni: Silti kirkas, Kaarinan kaupunki 2010 Runo-Kaarina kilpailun 2010 voittanut Rea Tiirola-Tyni debytoi mutkattomilla runoilla, jotka kartoittavat perheenäidin jokapäiväistä elämää. Hänen teoksensa Silti kirkas asettuu tiiviiksi osaksi kodin ja perheen muodostamaa lyyristä maailmaa, joka muodostaa koko elämän puitteet.
Eino Santanen: Punainen seinä, Teos 2010 Kun luen Punaista seinää, mieleeni tulee jatkuvasti eräs jokamieheyttä tutkiva runokirja, Conrad Aikenin The Coming Forth by Day of Osiris Jones (1931). Siinä Mr Jonesin muistoa vaalivat esineet, kuten peilit, partasudit ja puistonpenkit, joita hän käytti ja kosketti. Miljöö on arkinen, jopa banaali, hieman sukupuolinen. Vainaja ei ole erityinen, […]
Timo K. Mukka: Näin hetki sitten ketun. Runoja, proosaa ja muita kirjoituksia 1960-1971. toim. Toni Lahtinen, WSOY 2010 Näin hetki sitten ketun on matkan varrelta haalituista ja vastikään löydetyistä teksteistä koostuva kirjoituskokoelma. Se pyrkii laajentamaan Timo K. Mukan lyhyen uran langettamaa kirjailijakuvaa. Mukan intensiivisen tuotantokauden keskeisimmät teokset ovat saavuttaneet kanonisoidun aseman ja oman, hieman satunnaisenkin […]
Janne Kortteinen: Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa, ntamo 2010 Janne Kortteisen kiitosta kerännyt Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa ei ole raskas kirja muotonsa tai nyanssiensa puolesta. Se hautoo kuitenkin niin aukinaista tuskaa, että lukija tulee vastustuksestakin huolimatta kiepautetuksi sisään siihen tunnemaailmaan, jossa runkkarin, sosiopaatin ja kouluampujan tunteet ovat luonnollisia. Hyvä niin.
Paul Polansky: Mustalaistaksi (suom. Ville Hytönen), Savukeidas 2011 Kun Ville Hytönen Parnassossa 7/2009 julkaistussa esseessään ”Kuin lukisi runoutta päällään seisten” suomi ironian valtaamaa nykyrunoutta ja huomautti vakavuuden puuttumisesta, mieleeni jäivät etenkin hänen tunteelliset sanansa: ”Minua surettaa kuolemanvakavuuden puuttuminen. Se itkettää minua.” Nyt ymmärrän paremmin, mitä hän tarkoitti, sillä Hytönen on suomennostyössään ryhtynyt paikkaamaan vakavuusvajetta: Paul […]
Janne Nummela: Medusareaktorit. Avaruusdityrambi. ntamo 2009 Janne Nummelan Medusareaktorit sijoittuu kostean lämpimään ja toisaalta jäätävään ympäristöön. Ollaan valtameren läheisyydessä, ikiaikaisilla rannoilla, kyynelten tai ruumiinnesteiden virtauksissa sekä hyisessä avaruudessa.Titanicin kyydissä, Tiberin jäällä tai periferiassa nimeltään Maa liikkuu olentoja joiden alkuperä on selvästi myyttinen.
Tuli&Savun numero 59 typo/grafia on valittu Grafia ry:n arvostetun Vuoden huiput -kilpailun shortlistalle. Ehdokkuus tuli sarjassa ”Nuoret luovat”. Menestyksekkään numeron taittajat ovat Antti Grundstén ja Martin Martonen. Tuli&Savu on toistuvasti sijoittunut korkealle Grafian kilpailussa sen jälkeen, kun yhteistyö Taideteollisen korkeakoulun ja Art-Print Oy:n kanssa alkoi vuonna 2003. Tuli&Savu 2/2006 palkittiin julkaisugrafiikka-sarjassa vuoden ”hopeahuippuna”. Vuonna 2008 […]
ALLERGIA, eräs aita kahden asian välillä, esim. ihmisen ja kevään. ANTITYÖKALU, työkalu joka hidastaa tehtävän suorittamista, kun esim. tekijälleen rakkaan kohteen ei haluta heti valmistuvan. AURINGONPALVONTA, kansanhurskauden muoto, jossa uhri ja palvoja ovat sama asia. AUTOHARHA ei ota hellittääkseen kävelykeskustan kiireettömyydessä. BODA-LUKKO, lukkojen sarjatuotanto on tehnyt murtomiehen työstä konttorityötä, yöt toistuvat samanlaisina, saalis on myös […]
Perustuu alustuksiin Pohjoismaiden Suomen instituutissa 29.3.2010 ja FSL-seminaarissa (Fria seminariet i litterär kritik) Helsingissä 17.4.2010 Poetiikasta puhuminen on epämukavaa ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin käy helposti niin, että omaan kirjoittamiseen vaikuttavien ajatusten, tuntemusten, kokemusten, pyrkimysten, vaistojen, viettien, ennakkoluulojen, pelkojen, ahdistusten ja ihanteiden muotoileminen selviksi lauseiksi kadottaa näkyvistä kirjoittamisen taustalla olevan elämän, joka on aina virtaavaa ja […]
Otsikko on tehtävänantoni. Se antaa myös ymmärtää, että minua pidetään kirjoittajana, joka käyttää ironiaa. Kysymystä voisi pitää yhtä mielettömänä kuin kysymystä siitä, miksi ylipäänsä kirjoitan, mutta toisaalta se antaa myös mahdollisuuden avata estetiikkaani. Joten yritän. Samalla termille on välttämätöntä antaa pistoksia, jotta se venyisi tarkoitusperiini sopivaksi. Luulen, että päädyn lopulta väistämättä kirjoittamaan jostain aivan muusta. […]