Helena Sinervo: Väärän lajin laulut. WSOY 2010. Runoilijan on usein hyvä matkailla, ja mielellään matkailla usein. Suomalainen 1990-luvun lyriikka on viime vuosina monessakin runouskeskustelussa yritetty leimata lähinnä kielellisesti itseensä käpertyneeksi, hermeettiseksi eksistentialismi-kierrätykseksi, jota kirjoittivat Ranskaan suuntautuneet pseudoakateemiset vakavikot, tuttavallisemmin ysäriläiset. Helena Sinervo mainitaan tuossa pääosin 2000-luvullakin jatkaneessa joukossa ensimmäisten joukossa Jyrki Kiiskisen ja Jukka Koskelaisen […]
Toistopakkoa kaikille
Esa Mäkijärvi: Kaukainen maa. Teos 2011. On löydettävä sisältään maisemien maisema ja kuvailtava se – Esa Mäkijärvi tak, jug-jug, errr, dk, dk, dk – Eeva-Liisa Manner Esa Mäkijärven kolmas kokoelma kokee tehdä tätä matkaa laulu laululta teillä etäisyyksiin. Koska teos nimeää parateksteissä esikuvikseen muun muassa Mannerin, Saarikosken ja Haavikon ja koska se on jo ehtinyt […]
Lintu, kala vai proosaruno?
Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan. WSOY 2011. Selvitetään nyt aluksi, että Silene Lehdon esikoinen on taitavasti kirjoitettu ja kasattu runoteos, kuten suurten kustantamojen runoesikoiset yleensä ovat. Siinä on jonkinlaisista lyhytproosallisista (ja vain vaivoin runollisista) henkilökuvista ja henkilöiden havainnoista kasautuva näkökulmarakenne, jolla pyritään rikkaaseen, koko maailman nielaisevaan monimuotoisuuteen. Tekstien nominatiivivoittoiset nimet kenties valottavat hieman mitä […]
Ajatus virtaa, puhe sorisee
Tero Hannula: Subtanssi. Runoja. ntamo 2010. Tero Hannula debytoi vuonna 2010 kahdesti. Ensin ilmestyi lyhytproosateos Tunkeilija, myöhemmin runoesikoinen Subtanssi. Runoja hän on aiemmin blogannut esimerkiksi omassa Sanojanossa ja yhteisöllisessä Nanonen-blogissa. Teoksella on kaunis nimi. Subtanssi on itsessään sanaruno, joka kuvaa sanarunouden toimintaperiaatteetta. Sanalla on abstrakti merkitys, jota sopimuksenvarainen sanahahmo kuvastaa. Sanaruno rikkoo hahmon muuttaen sen […]
Surrealistista välimerenmaisemaa
Odysseus Elytis: Ylistetty olkoon (suomennos ja esipuhe Markku Pääskynen). WSOY 2010. Odysseus Elytis (1911-1996) löysi 19-vuotiaana runoilmaisunsa virikkeen surrealismista. Aikalaisrunoudessa olisi ollut tarjolla monenlaisia muitakin taiteellisia virtauksia, kuten parnassolaista symbolismia, mallarmé-eduardilaista ”poissaolon runoutta”, neorealismia ja baudelairelaisuutta, ironiaa ja dekadenssia. Elytiksen surrealismista välittyy aimo annos romantiikan perinnettäkin: myrskynäkymiä, aaltoilevaa merta, ihmisen kokemusta jylhän, jumalallisuutta lähenevän luonnon […]
Pienuuden loppumaton lumo
Helvi Juvonen: Aukea ei koskaan metsään ovi. Kootut. Toim. Liisa Enwald & Mirkka Rekola. WSOY 2009. Helvi Juvosen (1919-1959) runojen lumovoima ulottuu yli sukupolvien. Se johtunee osittain siitä, että Juvosen runous ajoittuu modernismin murroskohtaan, jossa hänelle on yhtä luontevaa käyttää runomittoja kuin vapauttaa kuvakieli kohti uusia, voimallisia aistitodellisuuksia. ”Aikalaiskriitikot näkivät Juvosen modernisuuden, jos kohta häntä […]
Onko runossa vain samoja?
Aki Salmela: Yhtä ja samaa. Tammi 2009. Siinä missä Aki Salmelan tuotannossa teoskokonaisuudet ovat tavanneet suuntautua jotakin pakenevaa keskipistettä kohti ja kirjoitustekniikka vaihtua runoittain, uusin kokoelma on jotain muuta. Se on alaotsikoltaan ”proosaruno” ja osastoihin ja kappaleisiin jaettunakin ykseys, jossa eheät mietelauseet ovat ääneltään hyvin tunnistettavia ja ilmaisun melankolia vastaa esimerkiksi katoavaisen maisen elon teemoja […]
Tiina Lehikoinen: Turvalliset veistokset. ntamo 2009. Kirjoittajaohjaaja Tiina Lehikoisen (s. 1982) toinen teos Turvalliset veistokset on värikäs, moneen suuntaan rönsyilevä, levoton runokokoelma. Tästä vihjaa jo se, kuinka monenlaisia runoja Lehikoinen kirjoittaa; kokoelmassa on ainakin pitkiä proosarunoja, säemuotoon asetettuja tekstejä, kahden puhujan dialogista koostuvia runoja sekä ihmisen tai eläimen hahmoon aseteltuja kuvarunoja. Lukijan pysäyttävät välillä myös […]
César Vallejo: Trilce. Suom. Einari Aaltonen. Savukeidas 2009. César Vallejon (1893-1938) toisen runokokoelman Trilcen (1923) suomennos nostaa esiin merkittävän perulaisen modernistin pitkän, unohdukselta tuntuneen hiljaiselon jälkeen. Edellinen suomennos Musta kivi valkoisen päällä, Matti Rossin kääntämä valikoima runoutta ja esseeproosaa, ilmestyi 1975 Pablo Nerudan Andien mainingit -valikoiman menestyksen vanavedessä. Onkin mielenkiintoista havainnoida, miten eroavat äärivasemmiston 70-luvulla […]
Satu Manninen: Sydänfilmi. Gummerus 2009. Satu Mannisen toisessa runokokoelmassa Sydänfilmi lähestytään ruumiillisuutta kirurgisin ottein edellisestä kokoelmasta (Sateeseen unohdettu saari, Gummerus 2007) tutun intensiivisen kuvallisuuden keinoin. Nyt tarkastelun kohteena on ruumiin ja kuvallisuuden suhde. Kuvat ovat tulleet lihaksi ja sairastuttaneet tuntevan ruumiin. Manninen kuljettaa runojen puhujaa jonkinlaisena sijaiskärsijänä läpi yhteiskunnallisten instituutioiden ja törmäyttää keskeislyyrisen minän täsmällisesti […]