Kirsi Poutanen: Villonin puutarha. Tammi 2014. 95 s. Kirsi Poutasta voi valehtelematta kutsua kiinnostavaksi kirjoittajaksi, mutta syy ei ole yksinomaan hänen kirjallisessa tuotannossaan. Viime aikoina hän on ollut valokeilassa erityisesti liittyen musiikkisaavutuksiinsa, sillä häneltä kuultiin maailman ensilevytyksenä aitoa portugalilaista fadoa suomeksi laulettuna. Helpostihan sitä ajattelisi, että tausta näkyy suoraan Poutasen runoissa jonkinlaisena […]
Martin Glaz Serup: Kenttä. Suom. Esa Mäkijärvi ja Oscar Rossi. Savukeidas 2014. 110 s. Vaikka Kenttä on aikoihin ensimmäinen kiinnostava suomennos tanskalaista runoutta (ei tarvinne erikseen nimetä, minkä näin ollen luen joukosta pois) ja ylipäätään ensimmäinen suomennos Martin Glaz Serupilta, voi silti kysyä sen mieltä runokenttään (sic) tähdättynä tekona. Muuten ei voi valittaa, sillä […]
Riikka Heinonen: Ranskalainen ehkäisy. ntamo 2014. 74 s. Poesian vuonna 2013 julkaisema järkälemäinen Helsinki Poetry Connection. Lava-antologia nivoutui ainakin allekirjoittaneen luennassa perinteisen runoiltama-asetelman päälaelleen kääntävän, sinänsä kiinnostavan esteettisen ristiriidan ympärille: voiko ääneen esitettäväksi kirjoitettu runo yleensä toimia paperilla? Julkaisun dokumentaariset ansiot olivat verrattomat, mutta monen antologiaan osallistuneen kirjoittajan kohdalla musteen ja paperin vaativa materiaalinen […]
Yahya Hassan: Yahya Hassan (Suom. Katriina Huttunen) Tammi 2014, 167 s. Minulla ei ole tilastoja edessäni, mutta uskallan väittää, että tämä pelkästään Tanskassa yli 100 000 kappaletta myynyt kirja on tämän vuosituhannen kaupallisesti menestynein runoteos Skandinaviassa. Tämä näkyy teoksen vastaanotossa, joka on siirtynyt kirjallisuusinstituutiosta politiikan ja yleisen kulttuurikeskustelun alueelle. Aikana, jolloin itsensä brändäämistä […]
Kristiina Lähde – Kuinka voisit minulta puuttua Teos 2014, 80 s. Suru on keskeisessä asemassa Kristiina Lähteen kolmannessa runokokoelmassa Kuinka voisit minulta puuttua. Se koskee läheisten menettämisen lisäksi esimerkiksi yhteiskunnan kehitystä, ja sen eri muodot rinnastuvat toisiinsa läpi koko teoksen. Raskaiden teemojen ja leikkisän, humoristisen kielenkäytön yhdistäminen, joka onnistuu hetkittäin todella hyvin, on nähdäkseni kokoelman […]
Mikael Brygger: Tuuliatlas. Poesia 2014. 65 s. ”Suuret oksat heiluvat; puhelinlangoissa suhisee; sateenvarjoa on vaikea pidellä.” Tuuliatlas alkaa kahden sivun mittaisella löydetyllä runolla, jossa käydään läpi irlantilaisen Francis Beaufortin vuonna 1805 keksimä tuulen vaikutuksia kuvaava boforiasteikko. Runo muistuttaa poetiikaltaan ja sanastoltaan modernistista luontolyriikkaa, eikä säkeistä suoraan arvaa materiaalin alkuperää. Mielestäni tämä on hyvän […]
Karri Kokko: Takaperin. ntamo 2014. 88 s. Karri Kokon uusimmassa kokoelmassa lähtökohtana on loppu ja lopputuloksena alkuperä. Teos nimittäin lainaa rakenteensa blogeista, joissa uudet tekstit tunnetusti ilmestyvät vanhojen edelle, jolloin niiden nykyhetkestä menneisyyteen etenevä jatkumo on ristiriidassa totutun, alusta loppuun etenevän luennan kanssa. Teoksen materiaali onkin alun perin ilmestynyt Kokon poeminreverse.blogspot.fi -blogissa vuosina 2004–2005, ja […]
Runotekstiä verrataan usein nuotteihin tai partituuriin: itse teos, runo, syntyy vasta lukijan kokemuksessa tai tulkinnassa. Paperia vasten piirtyvät säkeet mieltyvät luennan pohjapiirrokseksi, rakentamista odottavana ja ohjaavana hahmotelmana. Ajatus pohjapiirroksesta liittyy kysymyksiin tekstin tilallisuudesta ja sivuilta aistittavasta asetelmallisuudesta. Mittakaavat vaihtelevat sen mukaan, kuinka runoilija sommittelee kokoelmansa. Tässä numerossa pohjapiirros toimii mainittuja teemoja kokoavana käsitteenä ja samalla […]
Elävä kuva on elokuvasta käytetty synonyymi, mutta myös runoudessa kuvat ovat elossa ja liikuttavat merkityksiä. Kielikuvat ovat runouden ikivanhaa käyttövarantoa. Kielen kuvallisuuden on katsottu ilmenevän kirjallisuudenlajeista kaikkein rikkaimmin juuri runoudessa, sillä runot tunnustelevat kieltä sen konventionaalisia käyttötapoja kyseenalaistaen. Historiallisesti kuvallisuuden tärkein tehtävä oli pitkään havainnollistaa runon sanomaa ja tehdä lukijaan retorinen vaikutus. 1700-luvun lopulta lähtien […]