Tässä vuoden ensimmäisessä numerossa aiheemme on Vire, toisin sanoen sävy, tunne, tunnelma, vivahde, mieliala, ilmapiiri, ambienssi… Kuten lähisanojen ketju osoittaa, aihe ei ole juurikaan selvärajainen. Tunneilmaisu on totta kai lyyrisen runouden ydinnestettä, varsinkin romantiikasta eteenpäin. Usein lyriikka mielii käsitellä jopa vihan kaltaisia tunteita niin, että ne ylevöityvät. Mutta puhtaiden ja arvovaltaisten tunteiden ohella ambivalentit, sekavat, […]
Keijo Virtasen omintakeinen proosateos Leimuava hiljaisuus (2001) alkaa kuvauksella siitä, miten paperia on läsnä kaikkialla: Useimmilla ihmisillä on aina mukana pieniä paperipaloja, vihkosia tai muistikirjoja: niitä on saatavissa varsinkin tehtaiden työskentelytiloissa, työkoneiden päällä ja lähettyvillä, kädenulottuvilla, jos koneissa ei ole säilytystä varten ulokkeita, työkalupakeissa, muovitaskuissa työtasoilla ja pöytien alla ja ovinurkissa roskakoreissa. Yhteiskunnallisten laitosten, yksityisten […]
Kari Aronpuron kokoelmassa Gathandu (2005), jossa matkustetaan paljon ja käytetään useita kieliä, kerrotaan eräs monimielinen anekdootti: Taiteessa ei ole ulkomaalaisia, huomautti Constantin Brancusi André Bretonille Closerie des Lilas’n kahvilassa Montparnassella tämän esiteltyä Tristan Tzaran Zürichistä tulleeksi. Varsinaisten repliikkien ohella Aronpuron tarjoama kontekstointi on oleellinen. Pikku runossa kohtaavat yhtäältä avantgarden ylirajaiset liittoumat, toisaalta tarkoin […]
Vuonna 1940 ilmestyneessä klassikkoesseessään ”Historian käsitteestä” (Messiaanisen sirpaleita, 1989) Walter Benjamin kirjoittaa: ”Menneisyyden historiallinen esittäminen ei merkitse sen tunnistamista, ’kuinka oikeastaan on ollut’. Se merkitsee muistamisen hallitsemista sellaisena, jona se välähtää esiin vaaran hetkellä.” Benjaminin mukaan historiasta on esitettävä pysäytyskuva, se täytyy räjäyttää irti vakaasta ja yhdenmukaisesta jatkumosta. Vain siten voi käydä selville, mikä merkitys […]
Koska ihmisen ja muitten eläinten kohtalot ovat vääjäämättä solmiutuneet keskenään, on selvää, että eläimet ovat olleet läsnä kirjallisuudessa jo alun pitäen. Eläimille on vanhastaan sälytetty symbolien ja allegorian painolastia, kun ne on pelkistetty esittämään ”yleisinhimillisiä” luonteenpiirteitä, mutta viimeistään modernismin jälkeen kirjallisuuden suhde eläimiin on monipuolistunut. Viime vuosikymmenten aikana ekokriittinen ja sittemmin posthumanistinen tutkimus ovat korostaneet, […]
Kerrotaan, että Henry James kehitti myöhäisvuosinaan omalaatuisen suhteen kirjoituskoneeseen. Hänellä oli tapana sanella tekstinsä sihteerilleen Theodora Bosanquet’lle, joka kirjoitti sen puhtaaksi Remington-merkkisellä koneella. Aikaa myöten James ehdollistui sanelutilanteeseen siinä määrin, että kykeni sepittämään vain silloin, kun viereisestä huoneesta kuului kirjoituskoneen nakutusta. Kaikki kirjoitus on määritelmällisesti mediaalista ja teknologista, mutta kirjallinen luominen saattaa olla sitä myös, […]
Roger Caillois määritteli teoksessaan Les jeux et les hommes pelin toiminnaksi, joka on vapaata, ympäristöstään eristettyä, epävarmaa, tuottamatonta, säännöllistä ja fiktiivistä. Oulipon jäsen Laurent Nunez totesi myöhemmin eräässä pääkirjoituksessa, että kirjallisuus täyttää kaikki nämä ehdot. Oulipo organisaationa on keskittynyt tuottamaan luovuutta kohostavia sääntöjä ja rajoitteita, jotka tekevät rinnastuksesta ilmeisen. Vapaus ja säännöt edellyttävät toisiaan. Huomattavaa […]
Kate Zambreno kirjoittaa fragmentaarisessa romaanissaan Heroines modernismin suurnimien vaimoista ja tyttäristä, joilta kirjailijat lainasivat teoksiinsa materiaalia, mutta jotka jäivät pitkälti historiankirjoituksen marginaaliiin yhtäältä epärelevantteina, toisaalta hysteerikoiksi patologisoituina. Zambrenon teos piirtää kuvaa lainaamiseen liittyvän angstin aivan tietystä ulottuvuudesta: lainaamisen kohteen samanaikaisesta hyödyntämisestä ja hylkäämisestä.
Romantiikasta käytävää keskustelua leimaa usein tietty ajaton, platonilainen aura, mutta siitä lienee helpointa puhua konkreettisten historiallisten esimerkkien avulla. Liikkeen koko potentiaali ja tämän päivän hennot kukinnot jäävät helposti kätköön, kun vakiintuneet ajatukset jyräävät näyttämölle. Kansallisromantiikka ja valtion idea; romanttinen rakkaus ja avioliittoinstituutio; kaukokaipuun romantiikka, imperialismi ja sen Toinen; ränsistynyt linna, kummitteleva neito ja menneisyys. Vaikka […]
Suvi Ahola käsittelee lauantaiesseessään (”Vikkelästi klassikoksi”, 29.10.2016) WSOY:n verkkoäänestystä, jossa valittiin kustantamon katalogista kaksitoista klassikkoa. Suomalaisten arvostama kirjallisuus näyttää olevan entistä kansainvälisempää, sillä laajasti käännetyt Mika Waltari ja Tove Jansson ovat kiilanneet Väinö Linnan ohi, ja 2000-luvun tekijöistä listalle ovat nousseet Tuomas Kyrö ja Sofi Oksanen. ”Oksanen ja Kyrö ovat tunnettuja muuallakin kuin Suomessa”, Ahola […]