Tässä numerossa pääosan saa runouspuheen sijaan runous itse. Kun kutsuimme tekijöitä tarjoamaan materiaalia ja ideoita Queer-numeroon, sähköpostiin kolahtaneet tekstit olivat lähes poikkeuksetta runoja. Runouslehdelle tämä sopii tietysti oikein hyvin. Halusimme kokeilla, mitä tapahtuu, kun runot saavat ansaitsemansa tilan. Pyysimme myös kirjoittajia kertomaan, mitä queer tai runous heille henkilökohtaisesti merkitsee. Kirjavissa vastauksissa mainittiin asioita kuten ilo, […]
Tämän numeron lähtökohtana on biotaide ja -runous, mutta tekovaiheessaan se laajeni, paisui ja kasvoi. Varsinaista biorunoutta tehdään Suomessa verrattain vähän, mutta posthumanismi ja ympäristötietoisuus ovat lyöneet läpi kirjallisuudessa. Luomakunta lähestyy runoutta poikkitaiteellisesti. Joonas Pulkkisen haastattelussa kuvataiteilija Leena Saarinen kertoo linnunlauluun perustuvista teoksistaan, ja Riikka Ala-Hakula tarkastelee Jenna Sutelan monimediaalisia töitä. Luomakunnassa teknologian nopanheitto ei kumoa […]
Kuvitelkaa runoilija, jonka työ ei kumpuaisi halusta. Miksi hän kirjoittaisi, kenelle? Tämän numeron tekstit lähestyvät eri tulokulmista halun, rakkauden ja kirjoittamisen yhteyksiä. Sormet selailevat esiin Aura Sevónin hienon Hèléne Cixous -käännöksen, Tarja Hallbergin tarkan kritiikin Hanna Syrjämäen Runo-Kaarinalla palkitusta Kaikukatveesta ja Anniina Merosen vinkeän tekstin Vicente Huidobron avantgardistisesta Altazorista. Lopussa paljastuu Milka Luhtaniemen runo, joka […]
Kauniissa pikku esseessään ”Runon loppu” Giorgio Agamben pohtii runouden ominaisluonnetta. Hän ehdottaa, että kaikkein olennaisimmin runoutta määrittää säkeenylitys: se on keino, jota yksinomaan runous voi käyttää. Säkeenylitys tuottaa ”merkkiketjujen ja merkitysketjujen” välille jännitteen ja ylijäämän, ja juuri siitä runous elää. Mutta jos säe vaatii säkeenylityksen mahdollisuuden, mitä tapahtuu runon viimeisessä säkeessä? Tuleeko siitä proosaa, Agamben […]
Kalifornialainen pienkustantamo Ocean View Books julkaisi 1980- ja 90-lukujen taitteessa kiinnostavaa Doubles-sarjaa, jonka ideana oli tuoda kussakin kirjassa yhteen kaksi tekijää, toinen niin sanotusta valtavirrasta ja toinen scifikirjallisuudesta, ja näyttää siten, mitä heillä voisi olla yhteistä. Sarjassa ilmestyi kaksoisniteenä esimerkiksi Anselm Hollon runovalikoima Space Baltic ja kyberpunkista tutun Rudy Ruckerin pienoisromaani All the Visions (1991). […]
Sveitsiläinen kielitieteilijä Ferdinand de Saussure (1857—1913) tunnetaan varmasti parhaiten postuumista klassikkoteoksestaan Yleisen kielitieteen kurssi (1916, suom. Tommi Nuopponen, 2014), joka lähes yksinään pani alulle nykyaikaisen lingvistiikan ja on vaikuttanut perusteellisesti 1900-luvun humanistisiin tieteisiin, myös herättämänsä kritiikin kautta. Siinä ei kuitenkaan ole kaikki Saussuresta. Teoksessaan Dark Tongues. The Art of Rogues and Riddlers (2013) Daniel […]
Antti Nylén kertoo Vihan ja katkeruuden esseissä (2007) anekdootin Walter Paterin ja Oscar Wilden tapaamisesta. Pater lehteili hieman Wilden esikoisrunokirjaa ja suositteli sitten häntä siirtymään proosaan, jota arvosti korkeammalle, koska se on vaikeampaa. ”Anekdootin tulkinta ja opetus”, Nylén kirjoittaa, ”on seuraava: ’Ole aina prosaisti, runoilijanakin.’” Charles Baudelaire puolestaan vastaa hänelle Välähdyksissä (1887): ”Ole aina […]
Parahin lukija, tämä Tuli & Savun numero käsittelee kirjeitä, kirjeenvaihtoa ja niille läheisiä yksityisiä tekstejä, kuten muistiinpanoja. Tuntuu, että kirjeet vaativat terästämään huomiota aivan erityisesti, sillä ne jäävät helposti näkymättömiin, ainakin jos uskotaan Edgar Allan Poen klassista dekkarinovellia ”Varastettu kirje” (1844): kirje harhauttaa etsijöitä, sillä se on piilotettu kaikkien nähtäville. Kirje määrittyy sekä mediaalisesti […]
”kirjoita numerot, laske kirjaimet” — Juri Joensuu, Valohuppu Nykymuotoisen aakkoston ajatellaan syntyneen noin 700-luvulla ennen ajanlaskun alkua, kun kreikkalaiset omaksuivat foinikialaisilta konsonanttiaakkoston ja lisäsivät siihen vokaalit. On esitetty, että kreikkalainen aakkosto kehittyi rakenteeltaan sellaiseksi kuin kehittyi, jotta sillä voisi mahdollisimman tarkasti merkitä muistiin Homeroksen eepokset ja niiden runokielen nyanssit. Friedrich Kittler, saksalaisen mediateorian monineuvo, […]
Eivätkö oikeastaan kaikki kielen ja kirjallisuuden kysymykset ole samalla yhteisön kysymyksiä? Pontus Purokuru kirjoittaa Täysin automatisoidussa avaruushomoluksuskommunismissa (2018): ”Kukaan ei ole yksin ongelmineen, haluineen tai fantasioineen. Halut ja ajattelu virtaavat aina ensin ryhmän tasolla. Tässä mielessä ei ole yksilöllistä ajattelua, haluamista tai toimintaa. Vaikka yksilöt ovat ainutlaatuisia, yksilön takana on aina ryhmä.” Varmasti yhteisöön pätee […]