Usein tuntuu siltä, että englanninkielisen runouden parissa kaikki kehitys on 1900-luvulla tapahtunut Amerikassa: objektivismi, beat, New Yorkin ensimmäinen, toinen ja kolmas koulukunta, L=A=N=G=U=A=G=E, deep image ja uusformalismi ovat kaikki amerikkalaisia keksintöjä. Britannialainen runous on onnistunut ainoastaan ikivanhojen, sovinnaisten muottien ja kadenssien säilyttämisessä pinnallisin, sisällöllisin päivityksin: Hugo Williams, Andrew Motion, Wendy Cope ja James Fenton kirjoittavat […]
Kategoria: 4|2010
Sanoja kuin omenia
Michael Hamburger, runoilija ja vanhojen omenalajikkeiden vaalija Runoilija ja kääntäjä Michael Hamburgerin (1924–2007) talossa oli kuvien perusteella omenia joka puolella. Niitä oli paitsi eteisessä myös työhuoneen hyllyissä, varaston laatikoissa, sekä maahan pudonneena omenapuiden alla. Kaikki eivät olleet syötäviä. Kokoelmassaan From a Diary of a Non-Events (1988) Hamburger kirjaa joulukuisen havainnon: Rats have gnawed through Another […]
nro 63
Tuli&Savu
Pääkirjoitus
Tässä numerossa esitellään kuusi brittiläistä nykyrunoilijaa. Kuten valikoiman esittelyssä todetaan, kiinnostavien runojen lisäksi heitä ja monia suomalaisia nykyrunoilijoita yhdistää aktiivinen toiminta blogien, klubien, tapahtumien ja pienkustannustoiminnan parissa. Lämmin kiitos Teemu Manniselle jälkisanoista ja käännettävien runoilijoiden valikoinnista. Kiitos myös valikoiman suomentajille sekä FILI:lle saadusta käännöstuesta.
Runoilevien naisten kaupunki – Uutta ranskankielistä runoutta. Toim. & suom. Marja Haapio, Kristina Haataja, Jouni Inkala, Annukka Peura, Helena Sinervo ja Anni Sumari. 238 s. Tammi 2010 Keväällä Tammelta ilmestynyt Runoilevien naisten kaupunki on käännösvalikoima neljäntoista aikamme ranskankielisen naisrunoilijan tuotannoista ja sellaisenaan kulttuuriteko, jollaisia soisi tapahtuvan enemmän.
Jokapäiväinen runomme
Rea Tiirola-Tyni: Silti kirkas, Kaarinan kaupunki 2010 Runo-Kaarina kilpailun 2010 voittanut Rea Tiirola-Tyni debytoi mutkattomilla runoilla, jotka kartoittavat perheenäidin jokapäiväistä elämää. Hänen teoksensa Silti kirkas asettuu tiiviiksi osaksi kodin ja perheen muodostamaa lyyristä maailmaa, joka muodostaa koko elämän puitteet.
Eino Santanen: Punainen seinä, Teos 2010 Kun luen Punaista seinää, mieleeni tulee jatkuvasti eräs jokamieheyttä tutkiva runokirja, Conrad Aikenin The Coming Forth by Day of Osiris Jones (1931). Siinä Mr Jonesin muistoa vaalivat esineet, kuten peilit, partasudit ja puistonpenkit, joita hän käytti ja kosketti. Miljöö on arkinen, jopa banaali, hieman sukupuolinen. Vainaja ei ole erityinen, […]
Fragmentteja sammalen alla
Timo K. Mukka: Näin hetki sitten ketun. Runoja, proosaa ja muita kirjoituksia 1960-1971. toim. Toni Lahtinen, WSOY 2010 Näin hetki sitten ketun on matkan varrelta haalituista ja vastikään löydetyistä teksteistä koostuva kirjoituskokoelma. Se pyrkii laajentamaan Timo K. Mukan lyhyen uran langettamaa kirjailijakuvaa. Mukan intensiivisen tuotantokauden keskeisimmät teokset ovat saavuttaneet kanonisoidun aseman ja oman, hieman satunnaisenkin […]
Janne Kortteinen: Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa, ntamo 2010 Janne Kortteisen kiitosta kerännyt Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa ei ole raskas kirja muotonsa tai nyanssiensa puolesta. Se hautoo kuitenkin niin aukinaista tuskaa, että lukija tulee vastustuksestakin huolimatta kiepautetuksi sisään siihen tunnemaailmaan, jossa runkkarin, sosiopaatin ja kouluampujan tunteet ovat luonnollisia. Hyvä niin.
Paul Polansky: Mustalaistaksi (suom. Ville Hytönen), Savukeidas 2011 Kun Ville Hytönen Parnassossa 7/2009 julkaistussa esseessään ”Kuin lukisi runoutta päällään seisten” suomi ironian valtaamaa nykyrunoutta ja huomautti vakavuuden puuttumisesta, mieleeni jäivät etenkin hänen tunteelliset sanansa: ”Minua surettaa kuolemanvakavuuden puuttuminen. Se itkettää minua.” Nyt ymmärrän paremmin, mitä hän tarkoitti, sillä Hytönen on suomennostyössään ryhtynyt paikkaamaan vakavuusvajetta: Paul […]