Kategoria: 2|2010

L. Onerva: Liekkisydän. Valitut runot. toim. Hannu Mäkelä. Tammi, 2010 Liekkisydän, valikoima L. Onervan (1882–1972) runoja, on leipomassa runoilijattaresta kansallista klassikkoa. Toisin kuin kirjan liepeen teksti lupaa, valikoima ei suinkaan kerro millainen oli tämä ”tyystin uudenlainen tekijä” suomalaisessa runoudessa, vaan tämänkin teoksen jälkeen hänet tunnetaan Eino Leinon ”muusana” ja Leevi Madetojan vaimona.

Timo Salo: Epätietokirja. ntamo 2009 Onko mielekästä kirjoittaa kokonaisia kirjoja, kokonaisuuksia? Tai tosia, järkeviä lauseita, totuuksia? Fiktioita, kuvitelmia? Onko tuollainen kirjoittaminen tätä nykyä edes mahdollista – tai onko koskaan ollutkaan? Timo Salon Epätietokirja heittäytyy kysymään kysymyksiä, ajattelemaan ja kokemaan maailmaa uudelleen, sinnikkäästi aina uusista marginaaleista ponnistaen. Salon tekstissä jännite muodostuu aforismin ja maailman välille. Hän […]

Raisa Marjamäki: Katoamisilmoitus. Palladium kirjat 2010. Raisa Marjamäen esikoisteos Katoamisilmoitus luottaa vapaaseen muotoon. Sanat ja lauseet on ripoteltu paperille. Ne ovat paperileikkeitä, tiuskaisuja, merkintöjä, huokauksia, aforismeja, lainauksia. Usein ne on solmittu säkeiksi, mutta vapaan sommittelun tuntu vallitsee silloinkin. Muutamilla sivuilla taustana on mustavalkokuva luonnon armoille joutuneesta ihmisasutuksesta.

Teemu Manninen: Futurama. poEsia 2010. Teemu Mannisen neljäs kokoelma Futurama on yli satasivuinen, hämmentävän monipuolinen ja -ulotteinen kirjoitus. Kokoelman teemat ovat osittain tuttuja Mannisen aikaisemmista teoksista, Tammen julkaisemista Turistina täällä ja Lohikäärmeen poika -kokoelmista, erityisesti jälkimmäisestä. Futurama on kuitenkin kokonaisvaltaisempi, lukijalta enemmän vaativa kompromissiton teos.

Juhani Ahvenjärvi: Liituvarjo. Teos 2010. Juhani Ahvenjärven viides runokokoelma Liituvarjo on toinen hänen Teos-kustantamolta julkaistuista kirjoistaan. Nopeasti vilkaistuna kokonaisuus vastaa muodollisesti edellisiä kirjoja: melko ohut, lyhyitä säkeitä, säkeistöjä ja runoja. Kuukausien ja toisaalla paikannimien mukaan otsikoiva rakenne muodostaa symmetrisen ja hallitun oloisen kehyksen.

Claes Andersson: Pimeän kirkkaus. WSOY 2010. Olen odottanut Claes Anderssonilta levollisen kuulasta runokirjaa, joka pukisi sanoiksi hänestä huokuvan viisauden. Olen ajatellut, että aika ajaisi häntä ajattomuuden äärelle irti iltapäivälehtien metelistä ja epäolennaiseen keskittymisestä. Että yksityinen ja syvä kokemus ylittäisi maailmaankiinnittymisen taustakohinan. Ainakaan Pimeän kirkkaus -kokoelman kohdalla näin ei tapahdu.