Elsa Tölli
Fun Primavera
Omakustanne 2020, 54 s.
Nuoren Voiman runousnumerossa 4/2018 kirjoitin toiveestani, että joku lavarunoilija olisi yleisön ulottuvilla yksinomaan esiintymällä eikä julkaisisi yhtään teosta. Kolumni alkaa Raumalta, baarin kellarista, jossa näin ensimmäisen kerran Elsa Töllin esiintymässä. Äänenpainot, rytmit ja intensiivisyys tekivät vaikutuksen. Kolumni ja ilta Raumalla palasivat mieleeni, kun luin Töllin esikoisteosta Fun Primavera. Sen myötä Töllikin on nyt julkaissut. Fun Primavera on kuitenkin niin lähellä lavarunoutta kuin painettu runous vain voi olla.
Aanelosen kokoinen teos koostuu valokuvista ja monenlaisesta paperisilpusta ja muistuttaa siksi zineä tai leikekirjaa — niiden tekemisestä Tölli kertookin saaneensa inspiraatiota. Fun Primaverassa on ripaus taiteilijakirjaa. Kappaleet on numeroitu, joskin painoksia on useita; oma kappaleeni on kolmannesta painoksesta. Postipaketti oli lennokkaasti väriliiduilla koristeltu, ja mukana tuli pieni glitterkortti terveisineen. Fun Primavera käyttää eri kieliä; englantia on runsaasti mutta paperinpaloissa ja liitukirjoituksissa lukee myös tšekkiä. Seassa on soittolista, joka kieltämättä sopii teoksen tunnelmaan.
Materiaali on skannattu kirjaa varten, välillä ruttaantuneista papereista. Moni teksti on kirjoitettu käsin, ja konekirjoitteissakin on siellä täällä käsin tehtyjä lisäyksiä. Esitystilanteen vuoksi runojen teksti on usein isokokoista ja helppolukuista. Kirjaan painettuna niistä välittyy miellyttävä viimeistelemättömyys. Tavanomaiset antologiat ahtavat lavarunouden liian salonkikelpoisiin raameihin. Roso jää syntaksiin. Omakustanteena Fun Primavera on vapaa monista ulkopuolisista rajoitteista. Se on yhtä arvaamaton kuin lavarunoesitys.
Runoissa on alleviivauksia, viime hetken muutoksia ja marginaaleissa esiintymisohjeita, kuten sivulla 19: ”väkevä”, ”epätoivo”, ”LYÖ” ja ”OSOITA NIITÄ!” Seassa on settilistoja, ja niissä runojen väliin on tapailtu myös välispiikkejä. Erään settilistan ylälaitaan Tölli on kirjoittanut: ”Äskeinen keskustelu inspiroi ja proosa myös”. Settilistan alkuun on kirjoitettu: ”Moi oon Elsa.” Kirjaa lukiessa voi havaita tosiksi Harri Hertellin Lavaruno-oppaan (2017) huomiot esitystilanteen jännittävyydestä (miksi muuten kirjoittaa oma nimi muistiin?) ja hyvän lavarunon elementeistä, kuten toistosta, riittävästä konkretiasta ja tarinallisuudesta.
Siinä missä Lavaruno-opas on tuhti kirjallinen katsaus lavarunouden tekemiseen, poetiikkaan ja kenttään yleisellä tasolla, Fun Primavera toteuttaa yhden lavarunoilijan poetiikkaa käytännössä, joskin kirjamuodossa. Kirja tarjoaa kurkistuksen esitystilanteisiin ja tuntemuksiin keikkojen välillä. Parenteesit ja alleviivaukset osoittavat, että lavarunous voi olla kuin huolella tehty performanssi. Tämän voi havaita Töllin esityksistä, mutta — yllättävää kyllä — myös painatteesta. Kirja muodostaa näistä kaikista elementeistä omanlaistaan visuaalista runoutta.
Sekä runoissa että reunahuomioissa otetaan kantaa lavarunouden asemaan runouden kentällä. Heti kirjan ensimmäiseksi runoksi sijoitettu ”Ruisrock 2017” kuvaa nimenomaisia festareita, joilla nähtiin nippu lavarunoilijoita omana ohjelmanumeronaan. Runossa kuuluu lavarunoilijoiden outous valtavirran musiikkijuhlilla:
Mietin: olen aina silti se runoilija, joka selittää takahuoneen taikureille
että on nykyään jännä kun festareille ostetaan meidänlaisia kummajaisia
syömään Draken karkkihyllystä ja juomaan jallua,
kun just joku harmaa ukkokin kävi kysymässä
että missä vitussa on Ultra Bran jallut just kun niitä eniten tarvitaan.
Fun Primavera taltioi lavarunouden lähihistoriaa. Lopun lista keikoista on puhutteleva. Se on otsikoitu apurahatahojen toiveita ironisoivaan sävyyn ”Julkaisulistaksi” (lainausmerkkien kera). Listaa lukiessa huomaa muistavansa monta keikkaa mutta yllättyvänsä siitäkin, miten moneen miljööhön lavarunous sopii.
Teoksessa käsitellään runoilijan ja yleisön suhdetta niin lavarunouden kuin kirjan äärellä. Fun Primaverassa lavarunous voittaa yhteisöllisyydessä ja kohtaamisen mahdollisuudessa. Vaatimukset kirjoittaa kirja vertautuvat baarissa juoman tarjoamisen livulla seksiä haluaviin miehiin. Instituutio vonkaa kirjoittamaan ”yhden kovakannen”:
Lukijat odottaa, kirjoittaisit kuitenkin,
ne tahtoo kirjaimia kosketusnäytölleen
että niistä välitetään, että haluat panna,
ne on suut auki ja odottaa tarinaa.
Kirjoita kunnolla, kunnon kokoelma,
tarjosin hintavan juomankin, kuulitko,
alusta loppuun nyt kun kerran aloititkin.
Julmasta elämästä julmasta
anna kunnolla omastasi, ihostasi!
Fun Primavera ei ole ”kunnon kokoelma”. Kaikenlaisen kontemploinnin sijaan nähdään räiskyntää ja roiskintaa, väriliidun paksua piirtoa. Kirjan sivuilta jää lukijan lattialle glittertähtiä — saman huomion tekee Kaija Rantakari tekstinsä aluksi, kun hän haastattelee Tölliä. Mikään ei poista sitä, että Töllin kokoelma on taidokkaasti rakennettu. Seksuaaliseen painostukseen vertautuvan tulkinnan ”Kirjoittaisit yhden” -runosta tehtyään lukija löytää tälle vahvistuksen, kun samaan runoon liittyvässä välispiikissä (joka tulee kirjassa vastaan myöhemmin) Tölli sanoo: ”Tämä on sellainen maskuliininen suorituspaine teksti joka kertoo kirjoittamisesta ja ehkä laajemmin taiteen tekemisestä. Siinä on myös läsnä sellainen henkinen ja seksuaalinen painostus joka valitettavasti on ollut läsnä mun elämässä”. Paljonpuhuva on huomautus saman välispiikkisivun lopussa: ”Runous, teksti, puhe ainoita tapoja lisätä aitoa empatiaa, suvaitsevaisuutta; arvot eivät voi muuttua pelkästään episteemisen kokemuksen varassa!!”
Keikalla välispiikit auttavat kuulijaa ymmärtämään paremmin, mistä runossa on kyse, ja johdattavat tietynlaiseen tunnelmaan. Niiden ei kuitenkaan ole tarkoitus vangita kuulijan huomiota samalla tavoin kuin runojen. Kirjassa ero välispiikin ja runotekstin välillä hämärtyy: runopuhujan ja runon esittäjän äänet sekoittuvat jonkinlaiseksi kokonaistaideteokseksi.
Entä miten runous tapana lisätä empatiaa toimii, kun runot ovat menettäneet äänensä ja ovat tekstiä jälleen? Fun Primavera on oudon intiimi kokemus, mutta huomaan myös luennassani kriittisen katseen lipuvan empaattisen edelle. Kestän lavarunoudelta rönsyämistä, jotain saa aina mennä ohi. Onko Fun Primaverassa liikaa — tekstiä, kuvaa, härpäkettä? Yritän toimia kuten lavarunoutta seuratessa ja omiin ajatuksiin tai naapuripöydän metelöintiin eksyessä: palata esitykseen, antaa sille mahdollisuuden ja etsiä empatiani.
Lavarunouskaan ei ole valta-asetelmista, ennakkoluuloista eikä turvattomuudesta vapaata aluetta. Runon ”ONNETTOMUUS 6” alussa Tölli antaa yleisölle ohjeen: ”En tahdo että katsotte niin, että tuolla on energinen ja voimakas, / kylmää ja kuumaa kestävä joka osaa kouluttaa elämän katukoiria”. Tai saman runon loppupuolella: ”Hyvä yleisö! en tahdo että katsotte niin, että vihaatte, hiostatte väkivallalla, kehitys on tehnyt meistä kitkeriä kuuletko”. Sana ”kitkeriä” on korjattu rivien väliin, alkuperäisen sutatun sanan voi vaivoin tunnistaa (”kyynisiä”). Töllin runot eivät välttele ristiriitoja, ja ristiriitaista on myös lavalla oleminen: ”mutta tahdon että katsotte kuitenkin, koska tässä on kuitenkin jotain hurjaa katsottavaa, kaikkien / diagnoosien, geenien, urotöiden, rikosten, sukupuolten ja unelmien alla, / kasvaa todellinen maailma, jonka solumuutos on enemmän kuin minä tässä”.
Runoa edeltää pieni käsinkirjoitettu reflektio sivun yläreunassa: ”yleensä fiktiivinen minä on aktiivinen, luja ja horjumaton, menossa jonnekin, tässä, keväällä 2018 se muuttui oikean itseni kanssa syrjäänvetäytyväksi, pessimistiseksi, itseään ja muita syytteleväksi”. Lavarunoudessa autenttisuus on lopulta kaikkein ratkaisevimmassa osassa. Lavarunoudessa ei ole kyse hiotuista teksteistä vaan sanomisen tarpeesta ja kurkotuksesta kohti kuuntelevaa yleisöä. Tämä on Töllin eetos, kuten kirjan lopussa oleva merkintä muistuttaa: ”tahdon sanoa kaikille että olen ensisijaisesti arkinen henkilö (haihattelija), esiintyvä taiteilija, punkkari, feministi ja vasta sitten runoilija”. Merkinnän loppuosa on kirjoitettu paksummalla tussilla: ”osa minusta elää ainiaan täydellisenä versiona yhteiskunnasta joka laajentaa ihmisten käsityksiä runoudesta, tyylistä & sukupuolesta”.
Kuten ”ONNETTOMUUS 6” -runon kohdalla, Tölli tuo mukaan runon puhujan fiktiivisyyden. Ehkä kuvittelussa piilee vapautumisen mahdollisuus. Kun lavalla ja teksteissä voi olla enemmän, muutakin kuin sukupuolensa tai heikot geeninsä, lavarunous voi haastaa valta-asetelmia, kokeilla ja koetella. Tölli tuntuu olevan tunnustuksellisempi ja suorasanaisempi välispiikeissä ja reunahuomioissa. Runojen tunnustuksellisuus ja omakohtaisuus on moniin kuvallisuuden ja kielen kiemuroihin kätkettyä.
Fun Primavera muodostuu neljästä elementistä: ”freedom” (vapaus), ”survival” (selviytyminen), ”power” (valta) ja ”belonging” (kuuluminen). Näihin osioihin teos on jaoteltu. Vaikka kasassa on hauskan kevään ainekset, sisällysluettelo ei paljasta runojen taustalla olevaa surumielistä sävyä. Maininnat fyysisistä kivuista, kehon heikkouksista ja kaikenlaisesta keskeneräisyydestä saavat kirjan survivalin tuntumaan eloonjäämiskamppailulta.
Käsinkirjoitettu teksti tuntuu runoutta enemmän vimmaiselta muistiin kirjaamiselta: ”En koskaan viipynyt kauaa maailmassa ! / En viimeistellyt kirjoitelmia / En laulanut lauluani aivan loppuun”. Keskeneräisyys on osa tunnustuksellisuutta ja autenttisuutta. Yhdelle aukeamalle on koottu ”herkullisii, merkityksellisii (nuoruudesta), idea-aihioita”. Aukeama ideoita muistuttaa, ettei lavarunous ole ideoista mustasukkaista tai koskaan saamassa, saattamassa täysin valmiiksi.
Pitkässä proosarunossa ”BURNIZ” on läkähtymiseen asti vauhtia ja vapautta, mutta ne sykkivät vajavaisuuksien raoista: ”Tuntuu, etten voi enää saavuttaa kuin arkipäiväisen onnellisuuden. Mutta kun se ei täytä! Lisäksi haluan saada tulostimen toimimaan Aleksandriassa ilman paniikkikohtausta, haluan olla terve taas, haluan laskeutua värisevänä kädenlämpöiseen järveen vihreitä limaisia tikkaita.” Runon puhuja sanoo, miten on helppoa ”[s]yleillä murheen muovailusavea”. Jostain sellaisesta muotoutuu myös Fun Primavera.
Ville Hämäläinen