Vuoden 2020 ensimmäisen numeron aiheena ovat lajihybridit ja hybridilajit, toisin sanoen sellaiset teokset, jotka yhdistelevät eri lajeja, sijoittuvat lajien väliin tai muuten haastavat lajimäärittelyjä. Keskitymme erityisesti tekstilajien risteymiin ja niiden välisiin hämärävyöhykkeisiin, kuten runouden, esseistiikan ja kertovan tekstin suhteisiin, mutta sivuamme myös tekstien yhteyksiä muihin moodeihin ja medioihin. Materiaalia voi tarjota marraskuun 2019 loppuun mennessä. Ensi vuoden toinen numero puolestaan käsittelee salakieliä ja salakirjoituksia ja niiden yhteyksiä runouteen ja kirjallisuuteen. Siihen voi tarjota materiaalia helmikuun 14. päivään mennessä. Runoja ja muita tekstejä saa kuitenkin tarjota myös teemojen ulkopuolelta milloin vain, samoin juttuvinkkejä sellaisista aiheista, joista olet lukijana kiinnostunut. Tiedot omakustanteista ovat edelleen hyvin tervetulleita. Jos olet hiljattain julkaissut omakustanteen tai tiedät muuten sellaisia, jotka haluaisit nostaa esiin, kerro niistä meille. Yhteystiedot löytyvät täältä.