Salla Kaarin Kalkas
Bartholinin rauhaset
Kulttuurivihkot 2018, 63 s.
Voiko kuvitella kiinnostavampaa lähtökohtaa runokokoelmalle kuin nimetä se naisen vaginaan kuuluvan osan mukaan?
Bartholinin rauhaset ovat paitsi vaginan suuaukon vieressä olevat eteisrauhaset, myös Salla Kaarin Kalkkaan esikoisrunokokoelman nimi. Bartholinin rauhaset toimii runokirjan nimenä loistavasti: harvoin tunnettu anatominen käsite ei paljasta teoksen sisällöstä liikaa. Tämän nimen kuultuaan on harmillista todeta, että kirjan ulottuvuudet tyhjenevät puhujan omakohtaisiin havaintoihin.
Kalkkaan runot ovat minämuotoisen puhujan mietteitä keskeislyyristen säkeisiin jaettujen ja proosarunojen muodossa. Yksilölliset kokemukset, havainnot ja mielipiteet ovat nuoren naispuolisen puhujan. Runoista paljastuu ensisijaisesti nuoren aikuisen ihmettely maailmasta. Kirjan sivulta kaikuu monia askarruttava kysymys: mitä toinen minusta ajattelee?
mitä postimiehet ajattelevat, kun istun eteisessä
03.00–04.52
teippaan suuni postiluukkuun ja odotan ilmaisjakeluita
mitä postimies tästä kaikesta ajattelee?
Puhujalla on hyvin omaperäinen huumori. Kumppaniaan puhutellessaan hän kertoo: ”Suudellessani sinua mietin vedinkö vessan” ja ”en voi suudella sinua, olen vegaani”. Puhujan yhtenä tavoitteena on provosoida lukijaansa, mutta tämän hän tekee laittamalla provosoinnin fokukseen oman itsensä, ei niinkään yleisöään. Tähän viittaa muun muassa teoksen nimi: kehon kiihottuessa Bartholinin rauhaset erittävät nestettä itsestään. Samankaltaista oman olotilan tarkastelua nähdään myös seuraavassa kohdassa:
Tulen provosoimaan lukijaa, kuulijaa, sanomalla mitä tahdon. Tökin
kepillä jäätä ja nautin esityksen kulusta. Seison mielelläni kulisseissa.
Oletko jo provosoitunut? Ei se mitään. Olet ainoa juokseva mahla ihollani,
joka saa minut innostumaan ja nostamaan innostuksen tasoa inhoon –
ärsytykseen asti.
Kiitos, kun valitsit minut tänään, tai huomenna. Ehkä et valinnut
vielä, mutta tulet valitsemaan. Kiitos siitä ennakkoon. Oletko nyt
provosoitunut?
Useamman runon kontekstina ovat aikamme ajankohtaiset ilmiöt kuten ilmastonmuutos, ympäristöongelmat, sota ja pakolaisuus. Nämä runot reflektoivat nykyaikaa ja ottavat kantaa ihmisen vastuullisuuteen globaalista ympäristökriisistä. Tämä onkin runokokoelman suurin ansio. Runoissa esiintyvät dystooppiset luontokuvaukset kertovat vesien saastaisuudesta, merenpinnan noususta ja koralliriutan kuolemasta. Runoja lukiessa mieleen muistuvat viime aikoina esillä olleet uutisotsikot.
Ihminen aloittaa bensiinin juonnin ja syö rannoille ajelehtineita muovipulloja. Kokeilee, miten kauas askel kantaa tervaisessa maastossa jalkojen sotkeutuessa siimoihin ja koukkuihin. Laittaa mikromuovit uusimpaan rasvaan ja kokeilee, säilyykö iho nuorekkaana elimistön totutellessa uuteen aineeseen.
Kokeilee, jaksaako uida kaupungista toiseen merenpinnan noustessa metrillä. Katsotaan sen jälkeen yhdessä, miten naapureiden potkukelkat kulkevat veden alla.
Kulttuurivihkot julkaisi vuosi ennen Bartholinin rauhasia Johan Alénin esikoisrunokokoelman Alukseni, kirkas. Tyylikkäiden mustien kansien lisäksi teoksia yhdistää toinenkin samankaltaisuus: kumppanin näkeminen vahvasti ruumiillisena olentona sekä seksuaalisia tarpeita tyydyttävänä toisena. Bartholinin rauhasten kolmannessa osastossa kutsutaan kumppania ”Runkkariksi” ja puhutellaan häntä seuraavasti: ”Sinä, sylkemässä hunajattomaan reikään”. Kielenkäyttö tuo mieleen Alénin säkeet ”Vittusi hajusta ei pääse irti. / Se tarttuu sormiin, jää niihin eikä irtoa millään” sekä aforisminkaltaisen ”Nainen on hyvin vaikea tapaus: vittu ja sen avaus” (Alukseni, kirkas), joiden alistava ja epäsovinnainen sävy ennen kaikkea hämmentää lukijaa.
Minäkeskeiset mietteet tekevät Bartholinin rauhasista melko yllätyksettömän: viimeisen osaston kohdalla kovasti odotin, milloin teos päättyy. Luettelo- ja kysymysmuotoiset runot sekä sanan- ja lauseentoistot vyöryvät kokoelmassa ja osoittavat sen yhteiskunnallisesti kannanottavan luonteen. Provosoivaksi tarkoitettu runokokoelma jää silti maltilliseksi.
Reeka Lelkes