Ville Hytönen
Helvetinjumalankone eli kuvallinen runoelma Berliinistä
Siltala 2015
65 s.
Ville Hytösen hurjana ryskyttävä Helvetinjumalankone eli kuvallinen runoelma Berliinistä viimeistelee kulttuurielämän vaikuttajana tunnetun ja useita teoksia julkaisseen runoilijan Eurooppa-trilogian. Sarjan aiemmissa osissa, Kuolema Euroopassa -teoksessa (2006) ja Idän mustassa joutsenessa (2009), matkataan Euroopan ja sen synkän historian lävitse. Kansat, junat ja taudit ovat liikkeessä. Trilogian puhuja dokumentoi kohtaamaansa kärsimystä ja sairautta, joiden pohjamudassa eurooppalaisen hyvinvoinnin juuret lepäävät. Hyväksikäytön, kolonialismin ja sodan teemoja kuvataan rappeutuneen ympäristön ja ihmisruumiin degeneraation keinoin. Ulosteet värjäävät kadut, ruhjoutuva liha pursuaa teossarjan sivuilta. Kuolema on aina läsnä.
Dekadentti rappeutumisen kuvasto sijoittuu syystä Eurooppaan ja värittää trilogian lävitse kulkevaa koneromantiikan teemaa. Kuolema Euroopassa -kokoelmassa ihminen kytkeytyy valokuvauskoneeseen. Koneen välittämänä puhuja liikkuu autenttisilla tapahtumapaikoilla ja näyttää meille unohtuneen Euroopan synkät maisemat ja junat, jotka kuljettavat juutalaisia kuin karjaa. Idän mustassa joutsenessa esiin nousee yhä vahvemmin ihmisen ja koneen samankaltaisuus ja ihmiskoneen motiivi, joka on läsnä myös Helvetinjumalankoneessa. Kaikkea tätä teossarjasta pilkottavaa metallia kuorruttaa mittaamaton surumielisyys. Se on kalvavaa tietoisuutta teknisen kehityksen aiheuttamasta tuhosta ja tämän tuhon pysäyttämättömyydestä. Eurooppalaisen ihmisen taakkana on mantereen mielipuolisen historian rusentamat miljoonat ja taas miljoonat sovittamattomat uhrit.
Helvetinjumalankoneessa saavutaan pahuuden ytimeen, Euroopan onttoon sydämeen: Berliiniin. Runoelma on tutkielma Berliinin vaiherikkaasta poliittisesta historiasta. Teossarjan aiemmille osille uskollisesti sen poliittisuus on epäsuoraa, lyyristä ja intertekstuaalista, monia pohjatekstejä hyödyntävää. Samalla se nimeää historiallisia yksityiskohtia ja vie lukijansa muurigallerialle ja juutalaisten muistomerkille.
Kokoelman puhuja tunnustaa olevansa murhaaja, joka työntää surmaamansa ihmiset unohdusta jauhavalle koneelle tuhottavaksi. Tällä yksityiskohdalla runoilija viittaa Kuolema Euroopassa -kokoelmansa runoon ”M – Kaupunki etsii murhaajaa”, jonka näyttämät holokaustin tapahtumat näin tulevat osaksi teosta. Nyt muutamat uhrit merkitsevät niitä miljoonia, jotka ovat jo unohtumassa – ja aina läsnä Eurooppa-trilogian lihallisessa kielessä ja Berliinissä.
Helvetinjumalankoneen Berliini onkin sellaisenaan myös ihmisen itsensä kuva, ja koneenakin kiusallisen lihallinen. Se takoo ja pieree, mutta sen sydän on tyhjä. Hytönen kirjoittaa: helvetinjumalankone on rauha ihmisen sisällä / kehäluita ja kudoksia repivä mekaaninen pumppu”. Se edustaa tuudittautumista sokeaan uskoon, joka ei halua nähdä tapahtunutta vääryyttä eikä viattomuutta. Tässäkin kokoelmassa puhutellaan kuollutta rakastettua ja ollaan ihanan melankolian vallassa. Silti kärki osoittaa rempseästi kohti groteskia: ”ajattelemme sitä mätää, joka jumalan huussissa / paistuu kesäiltoisin”. Groteskilla liioittelullaan runoelma valaisee todellisuuden ja ihanteen välistä kuilua: me emme oikein ota muuttuaksemme. Liioittelu ja musta huumori jättävät metallisen jälkimaun, jonka vasta viimeisten runojen melankolinen kauneus huuhtoo pois.
Kokoelmansa kollaasimaisen kuvituksen runoilija on enimmäkseen kerännyt Berliinin kaduilta ja roskiksesta. Kuvat tuovat kaupungin elämän tekstiin ja liittävät teoksen dokumentoivien matkakirjojen lajiin. Dokumentoiva kuvamateriaali palauttaa lukijan pitkältä matkalta takaisin nykyaikaan.
Samalla Helvetinjumalankone on kahdentoista osaston lävitse vyöryvä kuvaus jättiläismäisen suurkaupungin hallitsemattomasta, modernista sykkeestä. Se on ”pakanallinen hullu Berliini, radikaali, / ironinen ja röyhkeä homojen ja transujen helvetin- / jumalankone”. Berliinin kaduilla kansallisuudet ja elämäntarinat sekoittuvat. Kokoelma luo illuusion katuvilinästä ja kaupunkielämästä simultaanikuvauksen keinoin. Puhuja pysyy liikkeessä ja esittää kaiken samaan aikaan tapahtuvan, näkemänsä kansallisuudet ja myynnissä olevat houkutukset. Simultaanisuus muistuttaa Alfred Döblinin ekspressionistisesta romaanista Berlin Alexanderplatz (1929, suom. 1979). Tuossa kaupunkiromaanin klassikossa kertoja siirtyy usein havainnoimaan kaupungin massasta erottuvia yksilöitä. Kaupunkitilassa raikuvat mainospuheet ja keskustelut tunkeutuvat Berliinin kaduilla talsivan Franz Biberkopfin mieleen.
Helvetinjumalankoneessa soi kaupunkielämän äänimaisema, mutta myös itse Berliini: ”kuuntele / funkturmin salaista lähetystä”. Helvetinjumalankone lähettää monilla taajuuksilla samanaikaisesti. Döblinin Berlin Alexanderplatzin lopussa Franz käy keskusteluja Ilmestyskirjasta tutun Kuoleman kanssa. Kuoleman tuomiopäivän sotarumpu imee synkän energiansa ihmisten hyvistä aikeista. Helvetinjumalankoneen raamatullinen lopunaikojen tunnelmointi alleviivaa, että elämme jo helvetissä maan päällä.
Helvetinjumalankoneen rytmi johdattaa meidät vielä yhden kaupunkiklassikon pariin. Runoelmassa on runsaasti viitteitä suomenruotsalaisen Anders Cleven modernistiseen novellikokoelmaan Katukiviä (Gatstenar 1959, suom. 1960). Cleven ekspressionistisessa, sisäistä elämystä kuvaavassa proosassa Helsinki on kylmä ja vieras olento. Se on kuin ruumis, jonka hermot ja suonet kulkevat kaiken – ihmisten, katukivien, rakennusten, kukkivien lehmusten ja koko teoksen – lävitse. Cleven kaupunkikuvauksessa talojen ikkunaruutujen ”valoneliöt” ja niiden takana elävät ihmiset muistuttavat kovasti helvetinjumalankoneen vartaloa, ”suunnatonta nelikulmiota koneen osan / kehittymättömässä ruumiissa, ruutua / jonka voi kuvitella jokaisessa helvetinkoneen / taipeessa, surullisissa suonissa”. Hytösen kirjallinen Berliini muureineen on samankaltainen, omituinen, rykivä ja kitisevä, mielipuolinen olento.
Katukivien ”Lisensiaatti”-novellissa Westrén rakentaa vahingossa sielunsa ja väitöskirjaprojektinsa ympärille vahvat muurit. Käy kuitenkin niin, että Westrénin lihalliset muurit murtuvat ja mies on yhtä haavaa. Sitten hän kulkee rohkeasti tuskansa lävitse ja muuttuu. Katukivissä tuska esiintyy kukan ja tulen hahmossa; kaikki kokoelman henkilöt syntyvät uudelleen tai kuolevat tuon apokalyptisen tuskan tulessa. Helvetinjumalankoneessa luonto on poissa, mutta yllättäen sieltäkin pilkistää kuihtuneita, tulisia tai jäisiä kukkia. Aina liikkeessä oleva Berliini unohtaa ja uudistuu.
Helvetinjumalankone on tekstuaalinen risteyspaikka ja huvipuisto, runoelma kirjallisesta Berliinistä. Tässä tuhon kaupungissa tosiaan kaikuu ”HELVETINMOISTA METELIÄ sinun silmiesi liikkeestä”. Eurooppa-sarjan tiheän intertekstuaalinen kiertoajelu saakin nyt arvoisensa lopetuksen. Helvetinjumalankone on älykäs teos, joka näyttää meille oman mielettömyytemme ja tuhomme.
Tarja Hallberg
