Runous saa yhä moninaisempia muotoja – pysyykö runokritiikki perässä?

KUTSU KOKEILLA RUNOKRITIIKIN RAJOJA

TAUSTAA

Ruotsalainen kriitikko ja runoilija Anna Hallberg nosti vuonna 2003 esiin vaikeudet, joita perinteinen runokritiikki kohtaa yrittäessään saada otetta esimerkiksi käsitteellisestä runoudesta. Samanlaisia ongelmia voi ajatella kritiikin kohtaavan silloin kun se kohdistuu esimerkiksi visuaaliseen runouteen tai äänirunouteen. Hallberg esitti vaatimuksen ”kehittää uutta runouskriitiikkiä, joka sallii itselleen, silloin kun myös runot ovat sitä, olla polyfonista ja heterogeenista. Avoimempaa, kokeilevampaa kritiikkiä, joka ei ota reflektoimatta omaa muotoaan annettuna. […] Ja tarkoitan, että on kiire. Jolleivat lyriikka ja kritiikki mieli täysin menettää kontaktia toisiinsa. […] Jottei kritiikki täysin menettäisi vastuullista ja tarkkuutta vaativaa tehtäväänsä olla kriittinen.” (Lyrikvännen 3/2003)

Helsingin Poetiikkakonferenssissa 16.8.2008 esiintyneen kritiikko Daniela Flomanin esitelmä käsitteli vaatimusta uudenlaisesta runokritiikistä, tätä vaatimusta toistetaan Pohjoismaissa yhä painokkaimmin äänenpainoin. Floman viittasi Halmbergin lisäksi esitelmässään Charles Bernsteinin ajatukseen, jonka mukaan kritiikin tehtävä on tulkitsemisen tai selventämisen sijaan vahvistaa runouden kokemusta. Tällöin kritiikki on Flomanin sanoin ”paikka, jossa runous jatkaa kirjoittautumistaan, jossa se laajentuu ja jatkaa vaikuttamistaan. On kuin assosiaatioiden tavoin yhteenlinkittyvät internetin merkitysten verkostot olisivat kulkeneet runouden läpi ja alkaisivat nyt vaatia samankaltaisten rakenteiden luomista myös kritiikille.”

Flomanin mukaan yksi tapa ymmärtää Hallbergin ja Bernsteinin vaatimus on ajatella, että kritiikissä pitää tehdä jonkinlainen lavastus (iscensättning): runo/teos on asettava johonkin paikkaan, kriitikon on tehtävä runolla jotain tai asettauduttava ”jollain muulla näkyvällä tavalla runon vaikutuksen kohteeksi”. Tällaisessa kritiikissä kritiikin ja kirjallisuuden välinen roolijako hämärtyy ja äärimmilleen vietynä ”kriitikon on oltava kirjailija”, kuten esimerkiksi Ulrika Nielsen on todennut (Kritiker 2/2006).

Ulrika Nielsen esittää, että kriitikolle tärkeintä ovat ”tekstit, joita ei tunnu (täysin) ymmärtävän. Tärkeintä yksittäisessä tekstissä on, ettei sitä helposti voida ”kääntää” käsitettäväksi kriittiseksi tekstiksi.” Nielsenin mukaan ”monet kriitikot eivät viitsi ymmärtää tätä, vaan ajattelevat: Jos kokemuksellani ja akateemisella koulutuksellani minä en ymmärrä tätä, sitä ei ymmärrä kukaan; tämä tuskin merkitsee mitään. […] Riittämätön kriitikko tunnistaa välittömästi jotain ja tyytyy siihen; jokin tuntuu muistuttavan jossain ratkaisevassa pisteessä jotain muuta. Jotain tunnistetaan esimerkiksi ”poliittiseksi kirjallisuudeksi”. ” (Kritiker 2/2006)

Samaan kritiikin päämääriä koskevaan keskusteluun liittyy myös Leevi Lehdon puheenvuoro Tuli&Savu 2/08:ssa. Lehto esittää tuossa yhteydessä, että runouden uudistuminen edellyttää kritiikin kynnysten jatkuvaa nostamista. ”Enemmän ´mikään ei kelpaa´-huutoja!”, vaatii Lehto. Vaatimus kritiikin kynnysten nostamisesta ei kuitenkaan saa Lehdon mukaan tarkoittaa sitä, että kriitikko torjuisi runouden jota ei vanhoilla käsitteillään ymmärrä: ” Siiskö että meitä ei kiinnosta, mitä kriitikko ei ole ymmärtänyt, vaan mitä hän on ymmärtänyt? Voi, ei niinkään! Ei kumpaakaan! Tarkoitan kaivata kritiikkiä joka, oppiveljeni Charles B:n sanoin, ”juopuisi omasta metaforisuudestaan” ja auttaisi meitä riisumaan ymmärryksen pakkopaitaa.”

KUTSU

Tuli&Savu kutsuu kaikki itsensä runoilijaksi ja/tai kriitikoksi tuntevat kokeilemaan runokritiikin rajoja sekä pohtimaan vaatimuksia, joita runokritiikki kohtaa tultaessa 2010-luvulle. Onko kirjallisuutta lähestyvä kritiikki vastaus runokritiikin kohtaamiin ongelmiin? Kykeneekö metaforisuudestaan juopuva lukutapa tekemään oikeutta runon toiseudelle? Miten käy runouden arvottamisen?

TOIMI SEURAAVALLA TAVALLA:

1. Valitse jokin kiinnostava runoteos/runonäyttely/blogi tms. Päivittyvä lista toimituksen ehdotuksista löytyy Tuli&Savun nettisivuilta, voit myös valita jonkin muun teoksen.

2. Ilmoita valinnastasi sekä Henriikka Taville (henriikka.tavi@helsinki.fi) että Sirpa Kyyröselle (sirpa.kyyronen@helsinki.fi). Mikäli teet kritiikin jostakin runokirjasta, tilaamme sinulle kirjasta vapaakappaleen.

3. Kirjoita teoksesta kokeileva, perinteiseen kritiikkimuotoon reflektoivasti suhtautuva ja mielellään runoutta lähestyvä kritiikki, joka jollain tavalla pyrkii vastaamaan Anna Hallbergin & co:n esittämään haasteeseen. Pituus max 8000 merkkiä. HUOM. ohjepituus on maksimipituus, ei minimipituutta.

4. Lisäksi, jos intoa riittää, kirjoita lyhyehkö pohtiva kirjoitus, jossa voit kertoa esim. siitä millaista oli kokeilla uudenlaisen kritiikin kirjoittamista tai pohtia sitä, miten kritiikki pystyisi vastaamaan haasteisiin, joita se kohtaa 2010-luvulle tultaessa.

5. Lähetä kritiikkisi ja/tai pohdintasi Henriikka Taville maanantaihin 3.11. mennessä. (paitsi varsinaissuomen runoviikkojen Runokuva & kuvaruno-näyttelyn kohdalla deadline 10.11.)

Julkaisemme kritiikit ja kirjoitukset Tuli&Savu 4/08:ssa tai lehden internet-sivuilla.