Janne Nummela: Medusareaktorit. Avaruusdityrambi. ntamo 2009
Janne Nummelan Medusareaktorit sijoittuu kostean lämpimään ja toisaalta jäätävään ympäristöön. Ollaan valtameren läheisyydessä, ikiaikaisilla rannoilla, kyynelten tai ruumiinnesteiden virtauksissa sekä hyisessä avaruudessa.Titanicin kyydissä, Tiberin jäällä tai periferiassa nimeltään Maa liikkuu olentoja joiden alkuperä on selvästi myyttinen.
Dityrambi eli Dionysokselle laulettu hymni on Medusareaktoreiden runojen historiallinen lajivaikutin. Useat runoista osallistuvat tähän antiikin tragedian alkumuotoon, hurmioituneeseen ylistyslauluun, jolla Hosiaisluoman Kirjallisuuden sanakirjan mukaan nykyään tarkoitetaan ”lennokasta tai mahtipontista, voimakkaan innoituksen siivittämää runoelmaa”.
Medusareaktoreiden runojen ilmaisu on kauttaaltaan moniäänistä, antiikin kuoroja käytetään toisessa ja kolmannessa osastossa. Bahtinilaisessa mielessä voitaisiin puhua myös dialogisuudesta, jossa kielen interaktiivinen luonne korostuu. Merkitykset ovat syntyjään yhteisöllisiä, jatkuvasti vuoropuheluun asettuvia ääniä joihin jälleen vieraat intentiot yhtyvät muodostaen uusia merkityksiä.
Kielen vuorovaikutteisuus näkyy Medusareaktoreissa tekstuaalisten keinojen (mahdollisesti kollaasi ja hakukoneavusteisuus) ja tyylillisten rekisterien variointina. Pythian omakuvaksi hakeutuvat sanat kokoelman nimirunossa Medusareaktorit kielivät laajuudesta jossa ilmaisu liikkuu:
PYTHIA: ”Minä olen runoiltu jotakin toimittava nainen / eläkkeellä oleva kosminen vegaani / viettelevä V-asennon mielikuva / satavuotiaan kasvot ja ennustustaidot / jaloissa alttarinvartijat, lepakkorakit / Oi, ikuista paloa tässä observatoriossa / ilkeä tuli, alttarituli, aamusta saakka / sairaalloinen, tekee mitä harva osaa: / piilottelee demonia / vessanpytyssä silputut orvokit / lavuaarissa murtuneita sim-kortteja –”
Pythian itselleen antamat määreet yhdistyvät manaavaan puheenparteen, jossa havainnot ympäristöstä kääntyvät äkisti havainnoksi subjektista, sairaalloisesta. Pahaenteiset kuvat kylpyhuoneesta tuovat Pythian sim-korttien ja käyttöliittymien aikaan.
Keveyden vaikutelma
Medusareaktoreiden materiaalinen runsaus viittaa menetelmälliseen kirjoittamiseen. Lukija voi pysähtyä arvuuttelemaan mitä lähdetekstejä on käytetty ja miten niitä on manipuloitu. Oli kyseessä sitten peistaus tai permutointi- käytetyt keinot ja menetelmät vaikuttavat runojen rytmiin. Keveyden vaikutelma syntyy hyvästä leikkauksesta niin kuin vaatteessa.
Pilkulla jaetut lyhyet säkeet ja säkeenylitykset tuottavat toisteisuutta, ja yllättäen rikkovat myös oletuksen lukusuunnan lineaarisuudesta:
”Seksuaaliset ekstaasit / plastiikkaa, materiaaleja // maan ulkopuolinen / fantastinen älyllinen elämä // mekanismeja, sulo ja nautinto / ruumiiksi, dynaamisesti // muuttuvaksi aineeksi / muodoksi, plastiikaksi” (s. 22)
Pitkä runo ”Valekuolleet Jumalat” ja suomennos Michael Basinskin runosta ”Venuksen ilmapiiri” kyseenalaistavat lineaarista hahmotusta hajautetulla asemoinnillaan. Asemointi ei kuitenkaan merkityksellisty niin että se alkaisi toimia voimakkaasti eri lukusuuntia ehdottavana. Runot siis kyseenalaistavat suunnan, mutta eivät kuitenkaan vielä pakota eri lukusuuntiin.
Medusareaktoreiden runojen lukeminen on pääsääntöisesti vaivatonta ja lukusuunta vakio. Kirkkaimmat huomiot syntyvät lausekkeen täydentyessä:
”Kammottava antiikkinen yö / majatalon hämärässä pilttuussa // ostamme ilonlähdettä, todellista elämää / paino tasan molemmilla sukuelimillä // nautinto tismalleen sopiva / Olento nousee synkistä merenhaudoista –” (s. 48)
Kokoelmassa on paljon semanttisrytmisesti miellyttäviä etenemistapoja. Näissä parisäkeissä runosta ”Karjalan kieli” (s. 66) merkitys tuntuu kumuloituvan ja tuottavan etenemiseensä tarvittavan polttoaineen:
”– aallonpohjasta satelliitin kautta rannalle jääneistä taivaaseen jääneistä / adventismin haaroista viheltämättä jääneistä tilanteista aluetta hallinnoivaan / majesteettiseen Batesonin kyberneettiseen omaan pateettiseen tyyliinsä / elementtien melodramaattisen ironiseen ohjelmien staattiseen Auringon / kreivikunnan audienssikammioon. Sukka neulotaan edestakaisin hitaasti / pystysuoraan nopeasti monta kertaa nappia raahaamalla keinu liikkuu — ”
Toisto ja yltiöpäinen määreisyys venyttävät säkeitä ja nostavat ne säkeenylityksin aina uusille kierroksille. Lausekkeiden viittaussuhteet hämärtyvät, mutta kaikki niiden kantamat merkitykset sähköistyvät yhtä aikaa.
Yhteys virtuaaliseen
Medusareaktoreiden myyttinen aines hahmottuu teoksesta katkelmittain. Kreikkalainen jumaltarusto kulkee mukana, mutta teoksen oma myyttistekstuaalinen järjestelmä rakentuu sen vierellä. Sen läsnäolo tuntuu luovan tekstiin moniaalle suuntivaa tarkoittamisen tapaa sallien erilaisten virtausten kulkea teokseen ja sen läpi. Lähestymiskulmasta riippuen tämä voi merkitä lukijalle esimerkiksi vaikeasti hahmottuvaa kokonaisuutta tai vaikkapa kokoelmaa eeppisiä fragmentteja tuntemattomaksi jäävästä mytopoeettisesta fiktiosta.
Medusareaktoreiden moniäänisyydellä on yhteys virtuaaliseen – eli johonkin todellisuuden sivuun. Virtuaalinen voidaan määritellä mm. ei-todelliseksi, jolla kuitenkin on todellinen (sic) vaikutus todellisuuteen. Teoksen ontologiassa tämä yhteys merkitsee luottamusta siihen, että poetiikalle herkkiä vastaanottimia löytyy sisä- ja ulkoavaruuksista, tai että ulkoavaruuksien korvat löytävät poetiikan sisään. Näin teoksen kokonaisuus, sen olettama olioiden joukko muuttuu jokaisella lukukerralla. Teos vuotaa. Hyvä niin.
Kirjan motossa lainataan Herakleitokselta. Metafysiikka, kirjan eräs keskeinen teema palautuu esisokraatikkoihin, joista metafysiikan ajattelun katsotaan alkaneen. Medusareaktorit ottaa olevaisen ehtojen ihmettelyn tosissaan. Kyse on energioista ja aineenvaihdunnasta, mutta myös havainnoijasta itsestään (”Naisvaahto”, s. 39):
”Olento on unenomaisen kaunis / sillä on kengät / joita ei sanota kengiksi / vaan näyttämöiksi / Olen tällaisia voiveitsellä levitettäviä / se sanoo ja esittelee / lajitelman tiikerinsilmiä / Tällä tavalla on tullut uni materiaksi / ja monta suojelusenkeliä tarvitaan / varjelemaan havainnolta / joka on elämän ihmeellisyyden, / perinpohjaisen selittämättömyyden / tajuaminen –”
Huumori puhuttelee
Osastojen välillä siteerataan Harry Martinsonin Aniara-runoelmaa. Sen pessimismiin verrattuna Medusareaktoreissa on voimakkaan myönteinen, humoristinen sävy, joka ilmenee parhaiten hauskoina, puhuttelevina ja toistuvina huomioina seksin ja olemassaolon yhteenkietoutumisesta. Kirjan eroottisen aineksen lisäksi huumori puhuttelee erityisesti traagisempien teemojen (kuten lajien tuhoutuminen tai tunneilmaston köyhtyminen) höysteenä.
Osiosta ”Adoniksen huolia” löytyvät teoksen parhaat runot, joiden taustalla on antiikin rivohko lemmenrunotraditio. ”Kaikki naiset ovat kauniita ja kiihottavia! –” alkaa kokoelman ehkä vaikuttavin runo. Tätä seuraa luettelomaisesti etenevä virta kulttuurisesti mitä eriperäisimpiä naisia. Virta keskeytyy vain toteamuksiin kuten ”heidän liikkeensä yhtyvät universumin lauluun” ja päättyy eettisesti painavaan loppukaneettiin ”kaikki he ovat täsmälleen yhdenvertaisia”.
Medusareaktorit on hämmentävän hieno yhdistelmä moniäänistä, sarjallista ja temaattisesti painokasta runoutta. Osastoihin jako ei aina vaikuta perustellulta, joitakin osastoja olisi voinut juottaa yhteen, esimerkiksi kaksi viimeistä, jotka eivät tunnu välttämättä itsenäisiltä sarjoilta. Tämä on kuitenkin pieni puute, sillä teos on kauttaaltaan elävää runoutta: ”Käykää hengittämässä siellä missä on ilmakehä / Käykää uimassa missä vain on mahdollisuus”.