Tapani Kinnunen: Maitoa ja alkoholia. Enostone 2020, 48 s.
Tapani Kinnusen kymmenes runokokoelma Maitoa ja alkoholia on tapanikinnuslaista runoutta Tapani Kinnusen elämästä. Kokoelman lähtökohdat ovat Kinnusen tuotantoon ja Turun runoliikkeeseen perehtyneille tutut: suora ilmaisu, tunnustuksellisuus, päihteiden käytön, seksuaalisuuden ja runoilijaelämän kuvaus ja metapoeettisuus. Uuttakin on silti tarjolla.
Kinnunen on yksi keskeinen hahmo 1990-luvulla syntyneessä Turun uudessa runoliikkeessä, jonka taustalla kaikuvat beat-runous, 1970-luvun Turun underground ja Charles Bukowski. Teoksen jälkipuheessa Kinnunen mainitsee esikuvikseen Bukowskin lisäksi rocklyriikan, Jarkko Laineen, Markku Innon ja Pekka Kejosen. Osaksi tätä traditiota asettuu myös Maitoa ja alkoholia, joskin se samalla luo arvioivan katseen omaan taustaansa.
Kokoelma jakautuu neljään osastoon, josta viimeinen ja sivumäärältään suurin sisältää ”säilykepurkkirunoja” vuosilta 1980–1983. Jälkisanoissa Kinnunen kertoo säilykepurkkirunojen päätyneen kokoelmien sijasta antologioihin, joskin esimerkiksi runo ”Aina odotetaan nuoren runoilijapuun” on ilmestynyt kokoelmassa Amerikkalainen parranajo (2009) osana runoa ”Kultainen nuoruus”. Viimeinen osio eksplikoi Kinnusen tuotannossa ja varmaan elämässäkin tapahtunutta painopisteen muutosta riehakkaasta ryyppäämisestä ja panemisesta kohti tasaisempaa perheenisän arkea.
Kinnusen aikaisempaan tuotantoon nähden (esimerkiksi Show Time, 1998) on jopa hämmästyttävää, ettei kokoelman kolmessa ensimmäisessä osiossa edes panna. Jos säilykepurkkirunoja ei oteta huomioon, lienee kyseessä ensimmäinen Kinnusen seksivapaa runokokoelma. Lähellä kyllä käydään, kun ”kuljimme pienen huorakorttelin / kahteen kertaan läpi” ja ”kun Vintagepimu / kääntää pääni”. Sen sijaan säilykepurkkirunoissa meno on Kinnusen vanhalle tuotannolle tyypillistä, kun ”[r]akastellaan päivät pitkät”, ”[k]ohta alkaa vuosisadan orgiat” ja seksi on ”rytkytys ja kamat sisään”.
Kaljaa sen sijaan kuluu myös uusissa runoissa, mutta päihteiden liikakäyttö asettuu kriittiseen valoon. Kinnusen aikaisemmalle tuotannolle on tyypillistä ryyppäämisen jälkeinen oksennus, mutta uuden kokoelman runossa ”Rocklegenda” 27-vuotiaana päihteiden käytön seurauksena uima-altaaseen hukkuneen Brian Jonesin kuolema kuvataan toisin:
Jos saunareissulla
löydyn alakerran
uima-altaasta
kuin Brian Jones,
se ei ole romantiikkaa
vaan alkoholin
ja lääkkeen
yhteensopimattomuutta.
Kokoelman sivuilla mainitaan monia jo edesmenneitä henkilöitä. Päivätyt muistorunonsa ovat saaneet runoilija Markku Into ja muusikko Seppo Kansanoja, kun taas 27-kerholaisista mainitaan Jonesin lisäksi muusikot Janis Joplin ja Jimi Hendrix. Elämän rajallisuus ja muista riippuvaisuus on paikoitellen vahvasti läsnä, kun aikaisemman tuotannon tuttu toksinen maskuliinisuus vaihtuu tunnustukseksi tarvitsevuudesta, kuten runossa ”Huimapää”:
Hyppään Citroëniini
ja kuvittelen olevani
Alain Delon.
Oikeasti auto
on vaimon
ja istun pelkääjän
paikalla.
Muistorunon Markku Innolle voi lukea runon nimen ”Undergroundin perintö” mukaisesti muistorunoksi myös Turun undergroundille. Sama oman paikan ja runouden määrittely on läsnä, kun ”Untsun” kirjahyllyn ”Bukowskin kirjat siirtyvät / nyt hyllyyni”.
Kokoelmassaan Alaskan runoja (2001) Kinnunen kirjoittaa Mellunmäen runkkarista, joka kaipaa hänen runoihinsa esteettisyyttä. Olen tällainen runkkari Töölöstä ja kaipaan samaa, vaikka iloitsenkin samalla Kinnusen tuotannon uudesta, hieman rauhoittuneemmasta tulokulmasta, joka on kylläkin ollut idulla jo edeltävissä kokoelmissa Haitin runot (2013) ja Ranskalainen suudelma (2016).
Maitoa ja alkoholia seisoo tukevasti Turun runoliikkeen ja Kinnusen itsensä rakentamalla jalustalla ja on vaikuttavalla tavalla uskollinen tyylilleen. Kokoelmaa lukiessa ainakaan Kinnusta itseään ei vituttaisi:
Laitan Janis Joplinin
levylautaselle,
vituttaa kaikki
mumisevat runoilijat,
tekstistä pitää
välittyä tunne
tai se ei ole
vessapaperin väärti.
Otto Rikka