Kalifornialainen pienkustantamo Ocean View Books julkaisi 1980- ja 90-lukujen taitteessa kiinnostavaa Doubles-sarjaa, jonka ideana oli tuoda kussakin kirjassa yhteen kaksi tekijää, toinen niin sanotusta valtavirrasta ja toinen scifikirjallisuudesta, ja näyttää siten, mitä heillä voisi olla yhteistä. Sarjassa ilmestyi kaksoisniteenä esimerkiksi Anselm Hollon runovalikoima Space Baltic ja kyberpunkista tutun Rudy Ruckerin pienoisromaani All the Visions (1991). Nide on vieläpä kääntökirja: Hollon suunnasta katsottuna Ruckerin teksti on painettu ylösalaisin. Ratkaisu eliminoi sen, että jompaakumpaa tekijää tarjottaisiin luettavaksi ensin. Hollon osuuteen on koottu ”science fiction poems” -alaotsikon alle runoja hänen aikaisemmasta tuotannostaan 60-luvulta eteenpäin — ja katso: uusi raamitus tekee niistä vereksiä, ja sellaisistakin runoista, jotka saattaisi muuten ohittaa hieman huolimattomasti, vapautuu mielikuvituksellista energiaa. Tuntuu kuin koko teos saisi perspektiiviä ensimmäisen pikkurunon lakonisesta huomautuksesta, että ihmislajin historiassa riippuvuus fossiilisista polttoaineista ei voi olla muuta kuin lyhyt välivaihe.
Tämä Tuli & Savun numero lähestyy runouden suunnasta kahta aihetta, jotka operoivat spekulatiivisen alueella, nimittäin scifiä ja ’patafysiikkaa. Koska ’patafysiikka kuitenkin on poikkeustapausten tiede ja sellaisena melkeinpä runouden synonyymi, mitään genrenimikkeitä ei kannata ottaa täysin eksakteina.
Jos scifi perustuu oleellisesti maailmanrakennukseen, voiko runous oikein olla scifiä? Tai: koska maailmanrakentaminen on runoudessa yleensä viitteellisempää, mitä omaansa runous voisi tuoda scifiin? Toisaalta ihmeen tuntu affektiivisena vastakaikuna ei palaudu ainoastaan kerrontaan tai tarinamaailmaan vaan syntyy yhtä lailla siitä, millaisia näkyjä teksti saa aikaan. Juuri viitteellisyys voi olla omiaan tuottamaan ontologista huojuntaa. Eikö lyhyt viittaus C-säteisiin Tannhäuserin portilla pysty kutsumaan esiin suurenmoisia maisemia juuri siksi, ettemme aivan tarkkaan tiedä, mitä se tarkoittaa?
Kun tarkastellaan scifirunouden historiaa, pitkän aikaa Harry Martinsonin Aniara (1956, suom. Aila Meriluoto, 1963) säteilee melkeinpä yksinäisenä valonlähteenä keskellä kylmää avaruutta. Suomalaisessa runoudessa vire löytyy oikeastaan vasta 2000-luvulla, kun ilmestyvät Janne Nummelan Medusareaktorit (2009), V. S. Luoma-ahon Kronologi (2013) ja Ulrika Nielsenin Perikato (2015, suom. Marko Niemi, 2017). Multiversumissa riittäisi silti tilaa muillekin.
Olin jo pitkään mielinyt saada Tuli & Savuun jotakin scifiin liittyvää mutta arvelin sitä jonkin verran yksityiseksi haaveeksi ja epäilin, onko ylipäätään löydettävissä suomenkielistä scifirunoutta. Kävi kuitenkin niin, että moni runoilija oli samaan aikaan tähynnyt kohti samaa rajaseutua ja vastasi kutsuun. Tästä numerosta löytyy runsaasti uutta runoutta, joka tavalla tai toisella resonoi tieteiskirjallisuuden kanssa, vaikkei ehkä palaudukaan siihen jäännöksettä. Kattauksen täydentävät vielä käännökset Johannes Heldéniltä ja Edwin Morganilta, ja spefin suuntaan viittaavaa runoutta löytyy myös kritiikkiosastosta. Singulaarista proosaa tarjoilevat lisäksi Antti Salminen ja Veera Antsalo.
’Patafysiikka on puolestaan omintakeinen poeettinen tieteenala, yhden määritelmän mukaan ”kuvitteellisten ratkaisujen tiede”, jonka ranskalainen kirjailija Alfred Jarry lanseerasi romaanissaan Tohtori Faustroll (1911, suom. Sami Sjöberg, 2016). Atte Koskinen johdattaa artikkelissaan tieteenalan oppijärjestelmään ja sen myöhempään vaikutushistoriaan (sekä heittomerkin oikeaoppiseen käyttöön), ja Tuomas Taskinen on suomentanut Jarrylta spekulatiivisia lehtiartikkeleita ja proosarunoja. Koska sinä, hyvä lukija, saatat tietämättäsi jo harjoittaa ’patafysiikkaa, uskallamme toivoa, että sen vaikutukset laajenevat myös Suomessa, mieluiten toki kaikenmoisten bifurkaatioiden ja muodonmuutosten myötä.
Vuoden viimeinen Tuli & Savun numero tarkentaa erityisesti säemuotoon mutta summaa samalla laajemmin 2010-luvun runouden suuntia. Toivotamme hyvää loppuvuotta kaikissa mahdollisissa maailmoissa.
Juha-Pekka Kilpiö