Ramón Gómez de la Serna
Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja. Valikoima gregueríoja
Valikoinut ja suomentanut Arto Rintala
Into 2018, 92 s.
Joskus kirjailijat lunastavat vapautensa luomalla oman kirjallisuudenlajinsa. Jälkimaailma sitten itsepintaisesti yhdistää kirjailijan tähän genreen, teki hän mitä muuta tahansa. Juhani Aho kirjoitti lastuja, Ezra Pound cantoja. Belgialainen surrealisti Achille Chavée valmisti keitteitä (décoctions). Espanjalainen Ramón Gómez de la Serna (1888–1963) teki gregueríoja.
Ramón (niin kirjailija halusi itseään kutsuttavan) saattoi 1900-luvun ensi vuosikymmeninä olla Espanjan kirjallisen avantgarden avainhahmo. Ortega y Gasset ylisti häntä, Luis Buñuel ja Garcia Lorca kuuluivat hänen ”opetuslapsiinsa”. Myöhemmin, kun Ramón oli saavuttanut kuuluisuuden koko espanjankielisessä maailmassa, Neruda luokitteli hänet keskeiseksi tekijäksi koko surrealismin historiassa.
Ramón julkaisi lähes sata teosta eri kirjallisuuden aloilla, mutta sekä Espanjassa että ulkomailla hänen maineensa perustuu gregueríoihin, surrealistisesti ja humoristisesti virittyneisiin, lauseen tai parin pituisiin runonsäkeisiin tai aforismeihin. Arto Rintalan suomentama ja toimittama hieno valikoima Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja ilmestyy Innon Pilke-aforismisarjassa.
Esipuheessaan Rintala selittää greguerían käsitteen viittaavan paitsi ”kreikkaan” (merkityksessä käsittämätön kieli) myös ”hälinään” ja ”mekkalointiin”. Greguería on eräänlainen arkitodellisuuden ja -logiikan muurien yli tehty yllätyshyökkäys, jonka jäljiltä todellisuudessa tarpova lukija jää suu auki ihmettelemään. Ytimekkäimmillään greguería lähestyy yksittäistä runokuvaa: ”Musiikki äänilevyillä on pullollaan hiiriä.”
Surrealismin perinteestä lähisukulaisina mieleen nousevat juuri Achille Chavéen aforismit (keitteet), vaikka belgialaiskollegaan verrattuna Rámonin teksti vaikuttaakin valmiiksi pureskellummalta. Vaikka Rámon sohaisee poikkeuksetta syvälle eksistentialistisiin kusiaispesiin, on hänen otteelleen ominaista tietty kepeys; kenties juuri siksi hän minun mielessäni yhdistyy suuriin ranskalaisiin pilapiirtäjiin, joiden maastoa on arjen surrealismi ja surrealismin arki. Silmiinpistävää muuten, että vitsi ei tunnu näissäkään teksteissä aikaa kestävän. Kun Ramón kirjoittaa ”Aina lauantaisin Dante kävi parturissa tasoituttamassa laakeriseppelettään”, lukija huokaa: ”Vai niin”.
”Loppujen lopuksi Rodinin Ajattelija on vain pitänyt vessaa varattuna pidempään kuin kukaan muu”… Mitähän Ramón olisi miettinyt, jos olisi joskus nähnyt Eduskuntatalon vieressä sijaitsevan Kyösti Kallion patsaan (vanhan kansan mukaan ”mykkä paskalla”)?
Parhaimmillaan (ja useimmiten) Ramón leikkaa suoraan keskelle raainta elämää ja kuolemaa ja niiden aiheuttamaa kauhua. Hänen omin tasonsa on kosminen: ”Mitä kuusta tullaan löytämään? Valtava läjä varastettuja autoja.” Tai: ”Maailman rappio alkoi kun sfinksit mykistyivät.” Greguería paljastuu lääkkeeksi, jota voi ottaa ahdistukseen, suruun ja pelkoon: se sanallistaa sanomatonta. Koska Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja on runsas, väsyttävänkin runsas valikoima, tulee ajatelleeksi, että greguería sittenkin on reseptilääke.
Aforismeja ei ole varustettu minkäänlaisin vuosilukuviittein, mutta historia kirjoittautuu näihinkin teksteihin. Säkeestä ”Kamerat haluaisivat olla haitareita. Ja haitarit kameroita” lukija ymmärtää, että ollaan paljekameroiden aikakaudella. Kirjailijan kuollessa kuusikymmenluvun murros oli juuri alkamassa, mutta ehti hän sentään päivitellä ajan ilmiöitä: ”Minihame: kohotettu esirippu reisien näyttämölle” – tai sitten Ramón muisteli miehuutensa päiviä ja Josephine Bakerin minihametta.
Arto Rintala ansaitsee suuret kiitokset avatessaan suomalaisille lukijoille tämän espanjalaisen kulttuurin huoneen. Erityishuomion saa Timo Salon mainio kansikuva. Pari kertaa turbaani on vaihtunut tekstissä turbiiniksi, mutta sehän vain lisää Ramónin surrealistisia kierteitä.
Veli-Matti Huhta