Emilia Karjula & Eero Merimaa
Museion Tarot
Numero 97/150. Omakustanne, 2017.
Sanottakoon heti aluksi, että tutkija Emilia Karjulan ja kuvataiteilija Eero Merimaan yhteistyössä luoma Museion Tarot on lukuisia asioita samaan aikaan: esimerkiksi taiteidenvälinen kooste, väitöskirjan osa, yhteisörahoituskampanjapohjainen tarot-paketti itsetutkiskeluun ja tutkielma työhönsä väsyneistä muusista ja heidän kauheasta, elävästä talostaan.
Yhteisteos on aiemmin ollut näytteillä erilaisina installaatioina, joista on koostettu nyt tarkasteltavana oleva taiteilijakirja. 1960-luvulla aloittaneen Fluxuksen hengessä se sekoittaa pakkaa, minkä ehtii. Kansainvälinen taiteilijaverkosto Fluxus suosi taiteen intermediaalisuutta, hauskuutta, epäkaupallisuutta ja löydetyn materiaalin hyödyntämistä, ja sen perintöä ovat nykyisenlaiset taiteilijakirjat. Toinen tärkeä edeltäjä lienee Marcel Duchampin Vihreä laatikko (La boîte verte. La mariée mise à nu par ses célibataires, même, 1934), jonka dokumentit kuvaavat Duchampin samannimistä käsitteellistä teosta, joka tunnetaan myös nimellä Suuri lasi (Le grand verre, 1915–23). Nykyisten taiteilijakirjojen moninaisuutta avaa oivallisesti Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjanäyttely ja siihen liittyvä RikArt-verkkogalleria.
Karjulan ja Merimaan taiteilijakirja Museion Tarot on kirjankaltainen objekti: signeerattu, ruskea arkistolaatikko, jonka nimiötarra ilmoittaa kotelon kuuluvan ”Frontin Säätiön kokoelmiin”. Tässä kritiikissä tarkastelen koteloa numero 97. Laatikon hypistely herättää arkistoille ominaisen uteliaisuuden tunteen, mahdollisuuden löytää jotakin jo historiaksi muuttunutta, intiimiä ja unohdettua. Laatikko sisältää Museion Tarot -kirjan, 78 kuvakortin tarot-pakan sekä kirjoituskoneella kirjoitetun liuskan käsikirjoituksesta, aidosta tai fiktiivisestä. Korttien kääreissä ja kirjan etukannessa on Frontin Säätiön logot. Kirja seuraa rakenteeltaan tarot-korttien tulkintaoppaita, ja jokaisesta kortista on noin aukeaman mittainen kuvaus itsetutkiskelua ohjaavine avainsanoineen, jotka ovat mietelauseiden tai tarinoiden kaltaisia: ”Jalanjäljet ja painaumat voivat johdattaa tai upottaa. / Aina joskus saatte päättää itse.” Takakanteen on merkitty kokoelmakappaleen numero. Kirjan dokumenteissa on nähtävissä tulipalon jälkiä. Arkistolaatikko sisältää kaiken, mitä erään Museionin tuhosta on jäänyt jäljelle.
Antiikin Museionit olivat tieteiden ja taiteiden kehittämiseen keskittyneitä tiedekeskuksia, muusien suojeluksessa toimivia akatemioita ja kirjastoja. Kerrotaan, että aikoinaan tieteiden ja taiteiden muusat olivat jumalattaria ja nymfejä, jotka asuivat lähteissä, mutta se oli ennen kuin taiteilijat löysivät heidät ja heistä tuli taiteellisen innoituksen symboleja.
Tuhoutuneen tiedelaitoksen jäänteiden kokoajaksi ilmoittautuu yksi teoksen fiktiivisistä henkilöhahmoista, Museionin kuningas. Hänet voi nähdä tarot-pakan kortissa 009. Tekstikatkelmia ja kuvitusten ja korttien vihjeitä seuraamalla fragmentaarisesta kokonaisuudesta on rakennettavissa melko ehyt juoni, synkkä kertomus elämästä Museionissa ja sen keskeisten hahmojen kohtaloista.
Kuninkaan ääni erottuu kursiivina muiden äänien joukosta. Muistaminen ja unohtaminen ovat teoksen ydinteemoja. Useat Museionin historiaa kuvaavat tekstit ovat peräisin fiktiivisistä ja jo kadonneista tutkimuksista, sellaisista kuin ”Frontin Säätiön Salaisia Toimituksia: Me muistamme. Vaatehuone kapinakertomuksissa”, ja mukana on myös säilyneitä katkelmia ja muistiinpanoja pidetyistä puheista ja lauletuista runoista. Osa tarinafragmenteista muistuttaa zenperinteen opetustarinoita.
Fragmenttien ohessa kuningas muistelee elämää Museionissa sellaisena kuin hän haluaa sen muistettavan ja joskus kuten hän sen koki. Toisinaan hän kommentoi ja tarkentaa tapahtumia alaviitteissä. Hän antaa samalla lukijalle välineitä itsetutkiskeluun ja teoksen maailmassa selviytymiseen, kertoo mitä pitää kysyä ja keneltä, varoittaa tunkeilun vaaroista ja kehottaa pitämään muistikirjaa oivalluksista, joita kortit ja kirja saattavat herättää. Kuningas puhuttelee lukijaansa suoraan ja henkilökohtaiseen sävyyn: ”Kirjatkaa ylös mitä / haluaisitte löytää. Suostutteko tarpeen tullen löytämään jotain muuta?” Museion Tarot on osa Emilia Karjulan luovan kirjoittamisen prosesseja ja rituaaleja käsittelevää väitöskirjaa, ja korttien pohjalta on teetetty luovan kirjoittamisen harjoituksia. Kortit ovat tarinamaailmaa lempeämpiä, ja ne soveltuvat hyvin luovan kirjoittamisen apuvälineiksi.
Ennen kuin tarot-korteista ryhdyttiin ennustamaan, se oli vanha korttipeli. Perinteisessä tarot-pakassa on 22 valttikorttia, jotka muodostavat Suuren arkanan eli Suurten salaisuuksien kortit. Ne opastavat elämän matkalla. Tarot-pakan neljä maata, usein miekoiksi, sauvoiksi, maljoiksi ja lanteiksi nimetyt, ovat vastaavasti Pieni arkana. Maat edustavat neljää elementtiä, ja kortit kuvaavat lukuisia ihmismielen haasteita rikkaan symboliikkansa kautta.
Runoudessa taloa pidetään usein minuuden symbolina. Museion on elävä talo, temppeli, joka on rakentunut suihkulähteen ja rituaalisen unohtamisen, trauman, ympärille. Kerrotaan, että ennen kuin yhdeksän muusaa kieltäytyivät innoittamasta ja piilottivat kasvonsa, heillä oli tapana peilata itseään veden pinnasta. Tarot-pakan Suuressa arkanassa jokaisella muusalla on oma korttinsa. Lisäksi esitellään Museionin keskeiset henkilöt, muusien palvelijat, joita ovat muun muassa lapsi, helmeilijä, kurtisaani, valvoja ja kuningas. Heitä voidaan ajatella arkkityyppeinä sekä temppelin tarjoamina rooleina ja näkökulmina persoonaan.
Henkilögallerian mustavalkoiset kortit on toteutettu piirtäen, maalaten tai märkätekniikalla, jossa värin, veden ja paperin reagointi toisiinsa aiheuttaa satunnaisia kuvioita ja kuivumisjälkiä, jolloin heidän kasvonsa ovat viitteenomaisia ja tuhoutuneita, lukuun ottamatta valvojaa, jota kukaan ei välittäisikään nähdä. Muusien kasvot ovat tuhoutuneinakin ilmaisuvoimaiset. Melpomene, ”tragedian ja pysähtymisen muusa”, katsoo maailmaa läpinäkymättömän mustuuden takaa, kun Thaleian, ”komedian ja hereillä pysymisen” muusan kasvot ovat hyvin koomiset ja kauheat, unohtumattomat.
Pienen arkanan maakortit edustavat Museionin paikkoja, tapahtumia, tavaroita ja helmiä. Kussakin maassa on tavanomaiset 14 korttia. Museionia esittelevät paikkakortit ovat mustavalkoisia. Nämä kortit kuvaavat pysähtyneisyyttä ja Museionin eri osia sellaisina kuin ne joskus voitiin nähdä tai muistaa. Osa kuvista on melko yksityiskohtaisia, kuten suihkulähdettä kuvaava teos, toiset taas ovat luonnosmaisia tai abstrakteja teknisten piirrosten tapaan. Maan korteissa yhdistetään eri tekniikoita kollaasimaisesti, osa on toteutettu digitaalisesti tai piirtäen.
Museionin tiloja esittävissä korteissa teksti ja kuva ovat vahvasti vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi kortti 103 kuvaa temppelin eteistä hyvin luonnosmaisesti, mutta korttiin liittyvässä kuvauksessa eteishalli esitellään tarkasti ja eloisasti. Samalla tapaa joissakin tarinafragmenteissa kerrotaan liasta ja turmeltuneisuudesta, joista korteissa ei näy jälkeäkään. Vaikka nämä merkitykset ovatkin pakan korteista kadonneet, kortit haastavat lukijaa saattamaan oman elämänsä kadonneita asioita näkyviksi.
Tapahtumien kortit kuvaavat Museionille ominaista liikettä. Niihin liittyvissä tarinoissa Museionin rappeutunut ja väkivaltainen luonne käy ilmi. Museion elää muuttumattomassa liikkeessä aamun ja illan rituaalien välillä. Se elää syömisestä ja kaiken loppuun kaluamisesta. Iltaa seuraa rituaalinen juhla, jonka on tarkoitus toistua aina samanlaisena, ja sitä seuraa aamu, jolloin kaikki alkaa alusta. Rituaalisen toiston kehässä Museion asukkaineen uneksii ja kuolee, rappeutuu ja rakentuu toisto toistolta hieman lisää, samankaltaisesti kuin Layers of Fear -pelin (2016) kartano. Tapahtumien kuvaukset ovat kammottavia ja ällöttäviä, kirkkaasti valaistua kauhua, jota kortit kuvaavat tekstiä hienovaraisemmin. Näissä korteissa on värillisiä kollaaseja ja sekatekniikkaa, pitsiä ja maalauksia.
Tavaroiden eli tapahtumien rekvisiitan kortit kutsuvat luokseen paikkoja ja tapahtumia. Kortit edustavat totuuksia. Ne ovat värillisiä kollaaseja ja sekatekniikkaa, joissa korostuu esinemaailman materiaalisuus. Niissä on käytetty paperia, kaunokirjoitusta, metallia ja kangasta. Tavaroiden kortteja tulkitessa Museionin pelillisyys tulee parhaiten esiin. Korttien selitysten oheen on liitetty kuvia, jotka muistuttavat toisista korteista ja kutsuvat niitä ja niiden selityksiä luokseen. Vihjeitä seuraamalla lukija voi rikkoa lukusuunnan. Näin kuvan ja tekstin intermediaalinen suhde luo siirtymiä tekstien välille, ja lukija voi palata uudelleen tiettyihin Museionin osiin ja ehkä ymmärtää ne uudella tavalla. Näitä käsitteellisiä reittejä voisi ajatella salakäytäviksi, joiden mekaniikka toimii tarinaa vastaan.
Korttien maista viimeinen kuvaa helmiä. Kortit ovat jälleen mustavalkoisia, ja niissä on outoja kuvia vanhoista kuvituksista ja patsaista, joissa jäsenet liittyvät yhteen ja kopioituvat väärin. Alkujaan kuvat ovat Getty Imagesista, ja kuten aiemmissakin kollaaseissa näissä korteissa näkyy Fluxuksen henki löydetyn materiaalin hyödyntämisenä. Museionissa helmet ovat valuuttaa, ja ne edustavat kiteytymistä, luomista, luomuksia. Niitä taiteilijat luovat kivuistaan, kuten Museion asian näkee:
Nyt tekin olette helmien äärellä. Ovatko ne omianne? Onko teillä niihin si-
simpänne sanelema oikeus? Oletteko kärsinyt tai nauranut tai rakastanut tai
haravoinut niin ahkerasti, että olette aivan lopussa? Siinä tapauksessa aset-
tukaa mukavasti ja nauttikaa työnne jäljistä.
Ja tehkää sitten lisää. Lisää työtä, lisää helmiä, lisää elämää. Teihin ei lopu
mikään ainutlaatuinen, mutta olette te sentään koko lailla kiinnostava.
Museion Tarot -kortteja (kuten tekstejäkin) voi lähestyä monin tavoin. Kirjassa on ohjeet jonkin tapauksen unohtamiseen tai muistamiseen, korttien haastatteluun tai kysymyksen esittämiseen. Tulkitsija voi myös rakentaa palan Museionia uudelleen tai toisin. Suuren arkanan korteilla on kullakin oma pöytänsä, joissa tarkastellaan kortin edustamaa teemaa ja roolia. Kun on päätetty, mistä teemasta (esimerkiksi valinnoista, etsimisestä, villiydestä) korteilta halutaan kysyä, etsitään roolia edustava kortti pakasta ja asetetaan se pöydälle. Jos kysyttävää edelleen ilmenee, asetellaan kortit rituaalinomaisesti vaadittavaan kuvioon ja edetään ohjeiden mukaan. Muusilta kysyminen ei ole yhtä hallittua kuin rooleista kysyminen, mutta se on mahdollista. On kuitenkin muistettava, että Museionissa ei ole rituaaleja ilman uhria: lukija saa melko varmasti luopua mukavuudestaan. Museion Tarot on viimeistelty, myyttinen ja upea taiteilijakirja, jonka kaltaisia teoskokonaisuuksia lukisi mielellään useamminkin.
Tarja Hallberg
