Merja Virolainen
Aprilia/Kekri
Tammi 2016, 75/69 s.
Merja Virolainen on usein sekoittanut kansanomaista ja korkeakirjallista tyyliä ajattomien klassikoiden inspiroimiin teoksiinsa omalla hurmaavalla ja häpeilemättömällä tavallaan. Esikoisteos Hellyyttäsi taitat gardenian (1990) oli keskiaikaisen rehevää antislutshamingia viattoman koristeellisissa kansissa. Uutukainen, yhteisniteenä julkaistu Aprilia/Kekri, ammentaa groteskin kirjallisuuden kahdesta perinteestä. Aprilia perustuu bahtinilaiseen karnevalistiseen groteskiin, jota François Rabelais’n teokset edustavat. Niteen kääntöpuolella Kekrissä eletään todeksi groteskin yöpuolta, Wolfgang Kayserin teoretisoimaa kauheaa groteskia[1].
Aprilia on ennen kaikkea karnevalistinen, utopiarunouden perinteeseen kytkeytyvä luvatun maan kuvaus. Siellä elämä on kevyttä ja ihanaa, ”työkin on mielekästä, mieluisaa”. Aprilian keskusaukiolla komeilee rakastajapatsas ja suihkulähteessä virtaa samppanja. Rauhanomaisessa ihanneyhteiskunnassa uskotaan sivistykselliseen uskonnottomuuteen ja elämään ilman sukupuolirooleja.
Kolmeen osastoon jakautuvan teoksen tekstit ovat enimmäkseen sivun kahden mittaisia säkeellisiä runoja. Joukosta erottuu pitkä, konkreettisen runon perinteestä ammentava ”Palatsiin”-runo, jossa erikoismerkeistä ja palatsikierroksen kuvauksesta syntyy vaikutelma Aprilian sydämessä sijaitsevan palatsin upeista torneista. Nelisivuisessa, hyperbolisessa ”Museo”-runossa kuvataan satiirisesti Aprilian perustajaa, jota kutsutaan ”Häneksi”. Aprilialaisilla on runsaasti kadoksissa olevaan myyttiseen ”Häneen” liittyvää tarustoa tämän jumalallisesta luomiskyvystä, valistuksellisista hyveistä ja uskomattomista taidoista. Subliimin ”Hänen” ympärille syntynyt myyttikultti sisältää aineksia niin Jeesuksen elämänvaiheista kuin Kim Jong-ilin palvonnasta. Suurenmoinen johtaja on saanut aikaan kaiken Apriliassa olevan, suunnitellut sen kauniit rakennukset ja luonut omintakeisen eläimistön.
Erityisesti kokoelman toisessa osastossa kuvataan useita ”Hänen” luomuksistaan, tuhatutareita, kiveshaukia, suhinakuikkia ja suloisia narsuja, jotka rakentavat jalokivistä pesiä latvustoon, sekä Aprilian kasvillisuutta, jolkkeja ja huilukukkia, joiden kulttuuriset käyttötarkoitukset kerrotaan. Mainittujen eläinten ulkonäköä, elintapoja ja lajityypillistä ympäristöä kuvataan tarkasti. Kasvien ja eläinten alatyylinen nimistö on jännitteisessä suhteessa tieteellistä tarkkuutta parodioivien lajikuvausten kanssa.
Apriliaan on pääsy vain harvoilla. Siellä filosofit Voltaire, Kant ja Marx kokoontuvat runsaille juhlaillallisille. Paikalla ovat myös faarao Akhenate, runoilijat Villon ja Li Po, Rabelais itse ja Virolaisen aiemmastakin tuotannosta tuttu Danten rakastettu Beatrice. Lukijalla on mahdollisuus tutustua Aprilian nähtävyyksiin turistilauman osana. Proosamainen henkilögalleria kokoaa yhteen turisteja eri kansallisuuksista ja maista. Kiinnostus ihanneyhteiskunnan ihmeisiin yhdistää muun muassa Ursulaa ja Runaria, Kiwaota Kiotosta, Ellaa Bongabongista ja laumasieluisia bimboja ”valtavasta Bimbolasta”.
Turistilauma on kekseliäs keino törmäyttää koomista Aprilian ylevään maailmaan. Loistokkaiden narsunpesien ja ylväiden tornien alla kaikuvat turistien loppumattomat viisaudet, kun he tulkitsevat mutalähteen lausumia ennustuksia näennäisen ateistisessa maassa ja keskustelevat sukupuolirooleista: ”Kunnianhimo tekee epänaiselliseks”, sanoo yksi bimboista ”Juhlapöydässä”. Ihmisyyden koko kirjolle naurava tilannekomiikka ja ajankuva tuo groteskilla satiirillaan esiin uuskonservatismin kritiikkinsä. Aprilian neuvostossa istuvat eläimet viittaavat Orwellin Eläinten vallankumoukseen ja opettavaisten eläinfaabelien pitkään perinteeseen.
Virolainen onkin parhaimmillaan sekoittaessaan teoksissaan eri rekistereitä. Karnevalistisen groteskin keinoin hän vie kaiken liian pitkälle. Valloittajan (2012, erityisesti runo ”Aah herahtaa jo alkupaloista”) myötä Virolaisen runouteen ilmestyi uudenlaista yhdyssanojen runsautta, joka on nyt Aprilia/Kekrissä kasvanut kokoelman tasolle ja tematisoitunut. Usein nauretaan ruumiin koomisuudelle ja seksuaalielämälle, mutta myös syömiseen ja juomiseen liittyvät runot runsaine, aistillisine ja arkisine kuvauksineen kiinnittyvät karnevalistiseen perinteeseen. Virolaisen käyttämä sanasto on poikkeuksellisen laaja.
Pidän kovasti Aprilian ihmeellisen fantasiamaailman eheydestä. Maamerkkien, kulttuuriperinnön, eläinten ja kasvien lisäksi runoilija on luonut aprilian kielen, eläimiin ja kasveihin liittyviä sananlaskumuunnelmia ja fiktiivisten eläinten lajityypillisiä äännähdyksiä. Teoksensisäiset viittaavuudet mahdollistavat osaltaan fantasiamaailman uskottavuuden. Ainoastaan Virolaisen tuotannossaan suosima riimittely rikkoo immersiota korostaessaan runojen tekstuaalisuutta ja banaaliksi liudentuvaa ainesta välillä tarpeettomasti. Tasapaino uskottavan fantasiamaailman ja tekstuaalisten keinojen kuten uudisyhdyssanojen, allitteraation ja mittaa tapailevien säkeiden välillä on jännitteinen.
Apriliassa kaikuva turistien ikuinen ihmettely on kuin loputon kiirastuli Danten Helvetin ja Paratiisin välillä. Kokonaisteoksen kääntöpuolelta löytyvä Kekri on maanpäällisen helvetin dystooppinen kuvaus. Teokset on painettu eri päin, ja nide on käännettävä ympäri Kekriin päästäkseen. Aprilian avoimuuden vastakohtana se on muurilla ympäröity maailma, jonkinlainen psykiatrisen sairaalan ja Mannin Taikavuoren tuberkuloosiparantolan parodinen ja pervertoitunut risteytys. Siellä autoritaarinen Olga Soismaa-Hillo määrittelee sallitun käytöksen ja ajattelun rajat ja lääkitsee Apriliasta näkyjä näkevien asukkaiden monenlaisia kuviteltuja ja todellisia oireita. Teosten välillä onkin sopivissa määrin tämänkaltaisia yhteyksiä ja kaikuja.
Kekri rakentuu neljästä osastosta, joista viimeinen kuvaa Olgan hallitseman Sanatorion tuhoa. Suurin osa teoksen runoista on sivun tai kahden mittaisia säemuotoisia tekstejä. Mukana on proosamuotoisia katkelmia Olgan muistikirjoista. Niissä goottiunelmaksi sisustettu hoitolaitos paljastuu omalaatuiseksi, länsimaista psykiatriaa uskomushoitoihin ja kidutuskeinoihin yhdistäväksi painajaiseksi: ”Potilas vetää puoleensa raskasta energiaa, koska auraan tarttunut nirsoja sieluja”. Olgan valtakunnassaan suosimia hoitokeinoja ovat muun muassa piinapenkki, hämähäkkisäkki ja nokkosvihdonta. Psykiatrinen diskurssi valottaa asukkaiden sisäisen maailman yksityiskohtia: ”Väittää nähneensä alukselta maan nimeltä Aprilia, parannuttuaan aikoo matkustaa sinne. Sappipussi ohut.”
Karnevalistisella torilla pörräävät turistit ovat vaihtuneet suljetun hoitolaitoksen pysyviin vieraisiin, muun muassa Voodoo Lilyyn, Vagina Magnaan, Hugo Puseniukseen sekä henkilöityneisiin paheisiin. Paikalla ovat muun muassa Sabotointi, Ahdasmielisyys ja Ennakkoluuloisuus. Huomio kiinnittyy kauhealle groteskille ominaisesti kärsivään subjektiin ja ihmisyyden pimeisiin puoliin.
Aistillisten illallisten tilalla on nyt kannibaalisia herkkuhetkiä. Tarjolla on eri tavoin ruhjottuja ruumiinosia. Upeiden raaka-aineiden asemesta kuvaillaan eri tavoin mädäntyviä, ulosteiden, kärpästen ja tautien tahraamia aineksia, humalatilaa ja krapulaa. Hekuma on vaihtunut groteskiksi seksiksi, ylevä tyyli barokkisen koristeellisiksi solvauksiksi. Kekrissä ällöttävän, väkivaltaisen ja inhottavan liioittelu on varsin onnistunutta. Se on ajankohtainen uskomushoidoilla, medikalisaatiolla ja tieteen pahoinpitelyllä täytetty ambivalentti todellisuus ja sen kritiikki.
Aprilia/Kekri valottaa onnistuneesti vastakohtaisia yhteiskunnallisia kuplia ja diskursseja, joiden väliset muurit ovat liian usein täysin läpipääsemättömiä. Itsenäiset teokset vievät keinonsa äärimmäisyyksiin ja saavat merkityksensä toisiaan vasten: Aprilia ei hehkuisi niin idyllisenä ilman Kekrin pimeyttä.
1 Kauheassa groteskissa karnevalistisen perinteen kollektiivinen nauru muuttuu modernin subjektin inhoksi ja kauhuksi. Keskiössä on goottilaisen romaanin sisäänpäin kääntynyt yksilö suljetussa tilassa. Ks. Irma Perttula 2010. Groteskin kaksi päähaaraa: karnevalistinen ja subjektiivinen groteski. Groteski suomalaisessa kirjallisuudessa. Neljä tapaustutkimusta. Helsinki: SKS, 27–31.
Tarja Hallberg
