Saila Susiluoto
Ariadne
Otava 2015
109 s.
Saila Susiluoto & Crucible Studio
Antikythera
Taiste 2015.
Vuonna 2015 ilmestyi kotimaisen runouden kentälle merkittävä teospari, Saila Susiluodon Ariadne-runokokoelma ja sen maailmaan kytkeytyvä Antikythera-runosovellus[1] iPadille.
Ariadne on merkillisen julma, kaunis ja eheä runoteos. Siinä monenlaiset päällekkäiset, myyttiset maisemat verkostoituvat lyyriseksi, omalakiseksi maailmaksi. Kokoelman kannessa hehkuu kultainen Antikytheran koneisto, jonka läpäisee salaperäinen säe: ”labyrintin joka polun aloittaa peili, siksi eksyt”. Kannen kultaiset rattaat ovat osa Antikytheran mekanismia. Se on yli 2000 vuotta vanha mekaaninen tietokone, joka tuotti ennustuksia taivaankappaleiden liikkeistä ja tulevista auringon ja kuun pimennyksistä.
Runojen lyyrinen minä puhuttelee myyttistä Ariadnea, labyrinttien suojelijaa. Myytin mukaan Ariadne lupasi auttaa Theseusta selviytymään Minotauruksen labyrintista, jos tämä vuorostaan solmisi liiton Ariadnen kanssa. Theseus sai Ariadnelta miekan, jolla surmata härkäpäinen peto, ja lankakerän reitin merkitsemiseen. Kerrotaan, että myöhemmin Theseus kuitenkin petti lupauksensa ja hylkäsi neidon autiolle saarelle.
Muinaiset labyrintit, jatulintarhat, olivat mystisiä paikkoja, jotka asemoitiin maastoon taivaankappaleiden liikkeiden mukaan. Teoksessa onkin kaksi ”Labyrintiksi” nimettyä visuaalista runoa, joiden keskustaan lukija voi halutessaan tehdä pienimuotoisen vaelluksen.
Ariadnessa rakkaus näyttäytyy matkana labyrintin sydämessä odottavan hirviön luokse: ”Avata jokainen häpeän solmu / rakastetun katseen alla / ei siitä kerää tule vaan rispaantuneita langanpätkiä”, runoilija kirjoittaa. Näin hän syventää jo Huoneiden kirjasta (2003) alkanutta rakkauden labyrintin teemaa: ”Ja se mikä syttyy, kun pimeässä haparoimme toistemme syliin, ei se ole lanka vaan valo”.
Susiluoto yhdistää Ariadnen myyttiin sumerilaisen hedelmällisyyden, rakkauden ja sodan jumalattaren Ishtarin ominaisuuksia. Kokoelman maailmassa Ariadne saa kantaakseen vielä kuuhun, elämänlankojen kutomiseen ja kohtaloon liittyvää symboliikkaa.
Kokoelman enimmäkseen säemuotoiset tekstit jakaantuvat neljään osastoon. Kokonaisuus on visuaalisesti tasapainoinen ja miellyttävä. Teos alkaa johdantorunon ”Vardø, 1621” tummasävyisistä maisemista. Runon nimi viittaa Pohjois-Norjan pahamaineisiin noitaoikeudenkäynteihin, joiden kuolemankoneistoon puhuja nyt joutuu. Osastojen sisällä puhuja tarkkailee vainojen uhreja aluksi kauempaa, välillä tapahtumista etääntyen. Lopulta lyyrinen minä ja lukija kohtaavat labyrintin pimeydessä: ”jokainen täällä on rukousta, loitsua: / sanot kaikkeen kyllä”.
Teoksen ahdistava tunnelma syntyy sen kyvystä ilmaista kammottava epäsuorasti. Jokin ratas kääntyy ajassa, ja ihmisen hirviömäinen puoli kiertyy esiin: ”maasta puhkeaa hiuksia, hampaita, kellonrattaita”. Kaiken yllä hehkuva aurinko on jatkuvasti kääntymässä rovion kuvaksi, hiki ja hehkeys kärsimykseksi. Noitaroviot asettuvat teoksessa keskeiseksi julmuuden motiiviksi, ja niihin liittyvä kuvallisuus yhdistää valon, kuoleman ja tulen kuvastot vaikuttavalla tavalla.
Ariadne jatkaa Dogman (2012) valon ja auringon runoutta. Vaikka Ariadne on runoelma ihmisen yöpuolesta, se on oudon valoisa ja lohdullinen teos. Auringon- ja kuunpimennysmetaforat ovat tuoreita ja riemastuttavia; milloin aurinko on ”verileipä avaruuden mustassa korissa”, milloin silmiin osuu ”hehkuva lihakuula” tai ”ruosteisen kattilan valo”.
Kokoelman lopettavassa ”Aurinko”-osastossa rakkauteen, aikaan, häpeään ja Antikytheran koneeseen liittyvät metaforat kerääntyvät lopulta yhden loistavan symbolin alle. Susiluoto on kirjoittanut tähänastisen runoilijantyönsä täydellisimmän teoksen.
Vuonna 2015 ilmestyi Susiluodolta toinenkin teos, Antikythera-runosovellus, joka tuo kotimaisen ergodisen ja digitaalisen runouden nyt uudelle alustalle. Selaimessa käytettäviä interaktiivisia runoteoksia ovat aiemmin meillä julkaisseet esimerkiksi Marko Niemi ja Cia Rinne. Niemen laajasta digitaalisen ja ergodisen runouden tuotannosta Ariadne Calling asettuu kiinnostavaksi intertekstiksi Susiluodon teossarjalle.
Antikythera avautuu pelilliseen näkymään mustalle ruudulle, josta lukija pääsee eteenpäin kirjoittamalla tekstin: ”Kuka olet?” Pian Antikytheran koneiston rattaat ja kuun vaiheet piirtyvät kuohuvaa merta vasten. Merelliselle taustalle ilmestyy joka päivä uusi säe.
Tästä näkymästä siirrytään varsinaisen runokoneiston ytimeen kuun symbolia liikuttamalla. Koneiston sydämessä hammasrattaat pyörittävät kokoelman osastoja ja luetut runot näkyvät tähtinä rattaan kehällä. Runokoneiston näkymä on viimeistelty, mukava käyttää ja salaperäisellä tavalla kaunis. Antti Nykyrin musiikki luo teokseen kohtalokkaan tunnelman.
Antikytheran tekstien lukemisen tekee jännittäväksi osastorattaiden päällekkäisyys. Yhden osaston liikuttaminen saa muutkin osastot liikkeeseen, jolloin osastojen eri aikoihin sijoittuvat maailmat limittyvät[2]. Vähitellen lukija huomaa runoissa vihjeitä ja lyyrisiä arvoituksia siitä, miten tekstejä voisi yhdistää toisiinsa.
Sovelluksen keskeisimpänä ongelmana on, että upeasta, pelillisestä aloituksesta ja kauniista käyttöliittymästä huolimatta teoksesta avautuukin yllättäen melko tavallinen e-kirja. Antikythera sisältää monia kiinnostavia, dynaamisia runoja sekä kuvien ja tekstien taakse piilotettuja sisältöjä, mutta valkoinen tausta ei kannusta niiden etsimiseen.
Noin 200 runon kokonaisuus on liian raskas näin leikkisään ympäristöön, ja monet proosatekstit ovat liian pitkiä tälle alustalle. Pelilliseltä sovellukselta toivoisikin rohkeampaa sisällön karsimista ja kuvan ja tekstin synteesiä. Esimerkiksi Cia Rinteen Archives Zaroumissa valkoinen tausta on osa ilmavaa kokonaisuutta.
Ariadne ja Antikythera ovat taideteoksina asettuneet jännitteiseen suhteeseen keskenään. Sovellus tuottaa kokoelman runoista uusia versioita ja tulkintoja, ja Ariadne itsenäisenä teoksena antaa lyyrisiä vihjeitä Antikytheran mekanismin käyttöön. Sovellus taustoittaa ja täydentää kirjan tekstejä ja jatkaa sen teemoja, erityisesti sen noitavainojen aikaan sijoittuvia runoja ja Ariadnen tarinaa.
Kansainvälisen ergodisen runouden kentällä vastaavanlainen kirjan ja interaktiivisen ohjelman yhdistelmä on nyt iPadillekin saatava Stephanie Stricklandin Vniverse-sarja. Antikytheran kuvastossa ja teemoissa on paljon samaa kuin Stricklandin tähtitaivaalle aukeavissa runoissa – molemmista voi nykyään myös löytää oraakkelin.
Antikytheran ulkoasu on huolella viimeistelty. Pidän siitä, että se on nimenomaan kosketusnäytöltä käytettävä sovellus. Koneiston liikuttaminen omin käsin lisää kokemuksen immersiivisyyttä. Mekaanisuuden ja labyrinttimaisuuden toivoisi kuitenkin heijastuvan enemmän myös varsinaiseen lukukokemukseen.
Antikytherassa on jonkin verran lukijalle ennakoimatonta sisältöä. Osa tekstistä saattaa yllättäen tuhoutua tai muuttua joksikin toiseksi. Näissä kohdin lukija jää onnistuneesti labyrintin vangiksi. ”Taiteilijakuvia”-osaston hienossa ”Alma puree” -runossa teksti vähitellen lipuu visuaaliseksi runoksi kadottaen merkityksensä aaltoihin. Tällaisia runoja näkisi mielellään enemmänkin.
Ensimmäinen suomenkielinen runosovellus iPadille on uraauurtava teko kotimaisen ja kokeellisen runouden puolesta. Samalla harppauksella runous on kuitenkin astunut aivan uudenlaisen yleisön eteen. Pelaava yleisö on jo ehtinyt tottua laadukkaisiin, isojen budjettien animoituihin sisältöihin myös iPadilla. Saila Susiluodon Antikythera leikittelee pelillisyyden ja runokirjan rajapinnalla, mutta se ei lopulta uskalla päästää irti runokirjan muodosta.
1 Teos on syntynyt yhteistyössä Aalto-yliopiston kerronnan tutkimusryhmän Crucible Studion kanssa. Sovelluksen on toteuttanut digitaalinen suunnittelutoimisto Taiste.
2 Esimerkiksi ”Labrys”-osaston tekstit sijoittuvat Treblinkan tuhoamisleirille ja ”Ilmalaivakirjeet Hindenburgilta” vuoteen 1937.
Tarja Hallberg
