Eija Aromaa
Asiakirjat
ntamo 2015
135 s.
Tankarunot lienevät monelle tuttuja yläasteen äidinkielen tunneilta, kun työhönsä kunnianhimoisesti suhtautuva opettaja yritti 5-7-5-7-7-tavukaavalla saada laiskoja hormoniteinejä kiinnostumaan runonrakennuksen toimesta. Japanilaista mittaa ovat teoksissaan hyödyntäneet suomalaisrunoilijoista ainakin Eila Kivikk’aho, Jarno Pennanen, Tuomas Anhava ja Arto Lappi. Kaksi viimeksi mainittua ovat toimineet myös japanilaisen klassisen runouden suomentajina. Suomessakin tunnettuja ovat myös muun muassa japanilaisen zen-munkki Ryōkanin (1758–1831) tankat, joita Basam Books on julkaissut Kai Niemisen suomennoksina.
Vaasalaisen Eija Aromaan Asiakirjat on tekijänsä kolmas tankarunoteos. Ensivaikutelmani kirjasta oli pitkästyttävyys. Kansi on ahtaasti taitettu, ja teksteissä keskeislyyrinen minä tarkkailee luontoa ja ihmissuhteita tehden enemmän tai vähemmän osuvia huomioita. Kiinnostuksen herätti kuitenkin teoksen rakenne. Asiakirjat koostuu pääosin tanka-mitallisista luontoaiheisista runoista, joita jaksottavat vapaarytmiset tekstit. Näissä avautuu näkymä kokoelman nimen viitoittamaan virastotodellisuuteen, dystooppiseen maailmaan, jossa erilaiset asioimisluukut, lasitetut konttorit ja tarkastukset näännyttävät ja vieraannuttavat puhujaa. Kokoelman viesti luonnon parantavan rauhoittavuuden ja nyky-yhteiskunnan vaatimusten vastakkainasettelusta ei ole erityisen uusi ja omaperäinen, mutta Aromaa onnistuu tuomaan teemaansa vaihtelua juuri mitallisia ja vapaarytmisiä tekstejä yhdistelemällä. Vapaarytmisten välitekstien nimeäminen tyyliin ”asiakirja 1, asiakirja 2” tuntuu kuitenkin turhan alleviivaavalta – yhteys tulee selväksi muutenkin. Itseäni myös viehätti lukutapa, jossa luontoaiheiset tankatkin ovat eräänlaisia asiakirjoja, kuin puhujan jäämistöä.
Asiakirjoista jää vaikutelma, että se olisi hyötynyt kunnollisesta kustannustoimittamisesta. Kirjan rakenteessa on kunnianhimoa ja joukossa vahvoja tekstejä, mutta kokonaisuus jää vaisuksi. Toimiakseen kirjana Aromaan runous kaipaisi nähdäkseni vielä vahvistamista. Sama keskeneräisyyden vaikutelma vaivaa osaa muistakin ntamon kirjoista, vaikka joukossa on monta helmeä.
Aromaa on julkaissut viime vuosina sangen tiuhaan. Esikoiskokoelma ilmestyi vuonna 2013, ja sen jälkeen kirjoja on ilmestynyt jo kaksi. Runokokoelma vuodessa on kiivas tahti kenelle hyvänsä kirjoittajalle. Maltti olisi kuitenkin valttia. Asiakirjojen rakenteellista kunnianhimoa täytyy kiittää, mutta kokonaisuus jää vielä melko staattiseksi. Mitallisen luontorunouden ja vapaarytmisen yhteiskunta-ahdistuksen yhdistelmää olisi voinut virittää vielä korkeammille kierroksille ennen irti päästämistä.
Vahvojakin tekstejä Asiakirjoista löytyy. Parhaimmillaan Aromaa on yhdistellessään luontokuvastoa mystisiin, unenkaltaisiin tuokiokuviin ja vertauksiin. Näin on esimerkiksi takakansirunossa: ”Vielä vapaana! / meri huutaa marraskuun / loppupuolella. / Viiltävä kylmyys avaa / salaisen vanhan kirjeen.” Aromaalta löytyy taitoa myös lempeisiin, ihmisen ja luonnon suhdetta purkaviin kiteytyksiin: ”Palaverissa / metsän kanssa keväällä. / Se neuvottelee / sen verran kun kiireiltään / ehtii joutilaan kanssa.” Kolmas, kokoelman suunnista tuoreimman oloinen, on hyväntuulinen surrealismi: ”Nurmikko muuttuu / pilkulliseksi design- / kankaaksi jossa / nuoret lokinpoikaset / matoaamiaisella.” Tämä saattaisi jatkossa olla tutkimisen arvoinen suunta. Klassisen tankarunouden konventioiden nykyistä reippaampi rikkominen voisi tuoda Aromaan kokoelmiin rosoa ja tuoreutta, joka nostaisi niiden kiinnostavuusarvoa. Japanilaisia mittoja järjestelmällisesti hyödyntäviä runoilijoita ei ole Suomessa montaa, joten huipulla todella on tilaa. Kunnianhimoisia, pitkälle työstettyjä tämän tyylin runoteoksia olisi ilo nähdä enemmänkin.
Tankoille ja haikuille on luonteenomaista aforistisuus, mikä tarkoittaa myös sitä, että oivalluksen tuoreuden ja kirkkauden vaatimus on ehdoton. Tässä Aromaa ei vielä aivan onnistu, vaan liian monet tekstit jäävät laiskanoloiseksi tavutteluksi ilman kiteytynyttä sisältöä, kuten vaikkapa: ”Puiden seassa / mies kirjoittaa tarinaa. / Koetan saada / selvää vaikka kuljenkin / vieraalla maaperällä.”
Esimerkiksi Arto Lappi onnistuu tuottamaan tanka- ja haikumittojen avulla parhaimmillaan todella oivaltavaa aforistiikkaa. Lappi myös yhdistelee teoksissaan eri mittoja, ja arvelen, että tämä voisi hyödyttää myös Aromaata. Läpi teoksen toistuva tanka-mitta saa kaipaamaan rytmin ja intensiteetin vaihteluita. Vapaarytmiset välitekstit tarjoavat tätä jonkin verran, mutta pidemmällekin olisi voinut ehtiä.
Yksittäisten tekstien kömpelyyksiin tuijottaminen ja rytmivaihteluiden puutteen moitiskeleminen ei kuitenkaan tee teokselle täyttä oikeutta. Asiakirjoissa on omanlaistaan virtausta, joka syntyy rikkaan luontokuvaston käytöstä ja mitan toistuvuudesta, joka iskee vastaan sivuilta kuin samanmittaiset aallot. Aromaan tankat tarjoavat miellyttävän levähdystuokion, mahdollisuuden laskeutua sanojen helppoon virtaan ja mitallisen rytmin tuottamaan turvallisuuden tunteeseen.
Japanilaisiin klassisiin mittoihin kirjoitettuja tekstejä on mielekästä tarkastella myös yksittäisinä artefakteina. Ne ovat kuin siroja pikkuesineitä, vaikkapa maalattuja munia, joiden muoto toistuu, mutta kuviot ja väritys muodostuvat joka kerta uudenlaisiksi. Tämän varioinnin Aromaa taitaa. Huomattavasti heikommin hän onnistuu vapaarytmisyydessä: liehuva rivitys tuntuu summittaiselta, ja teksteissä on sisällöllistäkin jäsentymättömyyttä. Vaikka vapaarytmisyys elävöittääkin Asiakirjojen kokonaisuutta, niin yksittäiset tekstit vaatisivat vielä napakoittamista.
Runoteoksissa on ollut jo jonkin aikaa huudossa tekotapa, jossa teokset kirjoitetaan mahdollisimman yhtenäisiksi. Aromaan kirja näyttää edustavan valikoimallisempaa tekotapaa. Tässä on myös yksi kirjan heikkouksista: ei olla aivan pystytty päättämään, ollaanko tekemässä best of -kokoelmaa vai yhtenäistä teosta. Vapaamittaiset välirunot pyrkivät kuromaan tekstejä yhteen, mutta itse tankat ovat niin irrallaan asiakirjateemasta, että kokonaisuus jää hajanaiseksi. Tankoja ja vapaarytmisiä tekstejä tai miksei muitakin mittoja yhdistelemällä olisi varmasti mahdollista tehdä kiinnostavalla tavalla kasassa pysyviä kokonaisuuksia, mutta Asiakirjoissa jälkimauksi jää jäsentymättömyys. Toivon kuitenkin, että Aromaa jatkaa tutkimusmatkojaan japanilaisten mittojen maailmassa. Suomalaisessa nykyrunoudessa riittää sillä saralla tehtävää.
Anne Mölsä
