”samantapaista johtajuutta kuin aikanaan sotajoukon kärjessä tarvitaan tämän ajan keskellä ehkä kipeämmin kuin koskaan”
”Kun lapsia ja nuorisoa kasvatetaan, kun koko yhteiskuntaa johdetaan, kun kestäviä, hyviä arvoja tahdotaan vahvistaa tai kun kansakunnan yhtenäisyyttä halutaan lujittaa, eivät yksin periaatteet, ohjeet ja määräykset riitä”
”tarvitaan esimerkkejä ja arjen sankaruutta”
Jos runo puhuisi ja toimisi niin kuin kansanedustaja, olisin lopettanut lukemisen ja siirtynyt katsojatilastoihin. Yllä oleva ei kerro, mistä runoilija puhuu, sanat eivät ole hänen omiaan. Runo tarkoittaa aina jotain muuta kuin sanoo – joskus se on epävarma tai ristiriitainen, joskus se esittää loogista ja yrittää olla kirkas. Lainaukset Texas, saksien aukeamalta asettuvat osaksi teoksen kokonaisuutta, jossa äänet uppoavat toisiinsa, ne keskustelevat yksilöllisyytensä silti säilyttäen.
Vihreän Langan kolumnissaan (29.10.) esseisti ja kriitikko Tero Tähtinen teki politiikkaa kertomalla että ja mitä Suomi kaipaa. Ingressin mukaan ”Suomi kaipaa kipeästi runoilijoita, jotka itseensä käpertyvien muotokokeilujen sijaan näkevät ympärilleen ja ottavat kantaa konkreettiseen todellisuuteen.” Todellisuudesta puheen ollen: Lukiessaan Tähtisen kirjoitusta moni Vihreän Langan lukija kohtasi sanan nykyrunous ensimmäistä kertaa – melkein yhtä moni ajatteli, että nykyrunoudella tarkoitetaan kaikkea suomessa nykyään kirjoitettavaa runoutta.
Kipakan kirjoituksensa tueksi Tähtinen luettelee joukon mediaseksikkäitä aiheita, joita nykyrunous ei hänen mukaansa käsittele. Tällaisia ovat hänen mukaansa mm. maahanmuuttopolitiikkaan, Nato-jäsenyyteen ja paperitehtaiden alasajoihin liittyvät kysymykset. Ainakin Tuli&Savu välttelee sellaista runoutta, jonka keskeisin ansio on ”iltayhdeksän uutisten muuttaminen runokielelle” Maaria Pääjärven Luutii-blogissa julkaistua kirjoitusta lainatakseni.
Tulisi muistaa, että moni runoilija kirjoittaa usealla eri tyylillä käsitellen milloin mitäkin teemaa. Otsikkotasolla aiheita on rajattomasti. Varmasti epäpoliittisista aiheista voidaan kirjoittaa niin, että ne kommentoivat vakavalla tavalla myös ”Nokian osakekurssin sahaamista”.
”sisäistämme aina ne jotka meitä hallitsevat”
”pelon luomat kuvitelmat tuovat mielelle tietoa joka säilyttää ihmistä”
Esimerkkinä poliittisesta runoudesta Tähtinen mainitsee J. K. Ihalaisen tuotannon. Yhtä merkittävää on sekin, että Ihalainen myös painaa omat ja muut kustantamansa runokirjat vesivoimalla toimivassa Siuronkosken Painossaan. Hedelmällisempää kuin runoilijoiden jakaminen poliittisiin ja epäpoliittisiin tai yhteiskunnallisesti tiedostaviin ja ”itseensä käpertyviin”, olisi kuitenkin keskustella siitä, millaisia keinoja runoilla ja runouden erilaisilla tuotantotavoilla on aktivoida yhteiskunnallista keskustelua ja toimintaa.
Arkisuuden tai suorasanaisuuden aste ei voi olla runon poliittisuuden tai yhteiskunnallisuuden ainoa mittari. Runon kirjoittaminen tai lukeminen ei aina ole helppoa; helppoja eivät ole planeettamme tai sen päällä ja sisällä risteilevien yhteiskuntien ongelmatkaan.
***
Tämän Tuli & Savun sisällä on toinenkin lehti. Näin jatkuu yrityksemme kokeilla tämä formaatti rikki kohti jotakin uutta. Erityinen kiitos Anne-Maria Maggalle suuresta käännös- ja kirjoitustyöstä sekä Filille työn tukemisesta.
Seuraava Tuli&Savu on odotettu Tuli&Savu-kirja. Sen jälkeen syvennymme brittiläiseen nykyrunouteen. Tuli &Savun uutena toimittajana aloittaa Maaria Pääjärvi. Tulevaisuudessa erityisesti kritiikit kulkevat Maarian kautta.
(lainaukset Harry Salmenniemen teoksesta texas, Sakset.
”samantapaista johtajuutta kuin aikanaan sotajoukon kärjessä tarvitaan tämän ajan keskellä ehkä kipeämmin kuin koskaan”
”Kun lapsia ja nuorisoa kasvatetaan, kun koko yhteiskuntaa johdetaan, kun kestäviä, hyviä arvoja tahdotaan vahvistaa tai kun kansakunnan yhtenäisyyttä halutaan lujittaa, eivät yksin periaatteet, ohjeet ja määräykset riitä”
”tarvitaan esimerkkejä ja arjen sankaruutta”
Jos runo puhuisi ja toimisi niin kuin kansanedustaja, olisin lopettanut lukemisen ja siirtynyt katsojatilastoihin. Yllä oleva ei kerro, mistä runoilija puhuu, sanat eivät ole hänen omiaan. Runo tarkoittaa aina jotain muuta kuin sanoo – joskus se on epävarma tai ristiriitainen, joskus se esittää loogista ja yrittää olla kirkas. Lainaukset Texas, saksien aukeamalta asettuvat osaksi teoksen kokonaisuutta, jossa äänet uppoavat toisiinsa, ne keskustelevat yksilöllisyytensä silti säilyttäen.
Vihreän Langan kolumnissaan (29.10.) esseisti ja kriitikko Tero Tähtinen teki politiikkaa kertomalla että ja mitä Suomi kaipaa. Ingressin mukaan ”Suomi kaipaa kipeästi runoilijoita, jotka itseensä käpertyvien muotokokeilujen sijaan näkevät ympärilleen ja ottavat kantaa konkreettiseen todellisuuteen.” Todellisuudesta puheen ollen: Lukiessaan Tähtisen kirjoitusta moni Vihreän Langan lukija kohtasi sanan nykyrunous ensimmäistä kertaa – melkein yhtä moni ajatteli, että nykyrunoudella tarkoitetaan kaikkea suomessa nykyään kirjoitettavaa runoutta.
Kipakan kirjoituksensa tueksi Tähtinen luettelee joukon mediaseksikkäitä aiheita, joita nykyrunous ei hänen mukaansa käsittele. Tällaisia ovat hänen mukaansa mm. maahanmuuttopolitiikkaan, Nato-jäsenyyteen ja paperitehtaiden alasajoihin liittyvät kysymykset. Ainakin Tuli&Savu välttelee sellaista runoutta, jonka keskeisin ansio on ”iltayhdeksän uutisten muuttaminen runokielelle” Maaria Pääjärven Luutii-blogissa julkaistua kirjoitusta lainatakseni.
Tulisi muistaa, että moni runoilija kirjoittaa usealla eri tyylillä käsitellen milloin mitäkin teemaa. Otsikkotasolla aiheita on rajattomasti. Varmasti epäpoliittisista aiheista voidaan kirjoittaa niin, että ne kommentoivat vakavalla tavalla myös ”Nokian osakekurssin sahaamista”.
”sisäistämme aina ne jotka meitä hallitsevat”
”pelon luomat kuvitelmat tuovat mielelle tietoa joka säilyttää ihmistä”
Esimerkkinä poliittisesta runoudesta Tähtinen mainitsee J. K. Ihalaisen tuotannon. Yhtä merkittävää on sekin, että Ihalainen myös painaa omat ja muut kustantamansa runokirjat vesivoimalla toimivassa Siuronkosken Painossaan. Hedelmällisempää kuin runoilijoiden jakaminen poliittisiin ja epäpoliittisiin tai yhteiskunnallisesti tiedostaviin ja ”itseensä käpertyviin”, olisi kuitenkin keskustella siitä, millaisia keinoja runoilla ja runouden erilaisilla tuotantotavoilla on aktivoida yhteiskunnallista keskustelua ja toimintaa.
Arkisuuden tai suorasanaisuuden aste ei voi olla runon poliittisuuden tai yhteiskunnallisuuden ainoa mittari. Runon kirjoittaminen tai lukeminen ei aina ole helppoa; helppoja eivät ole planeettamme tai sen päällä ja sisällä risteilevien yhteiskuntien ongelmatkaan.
***
Tämän Tuli & Savun sisällä on toinenkin lehti. Näin jatkuu yrityksemme kokeilla tämä formaatti rikki kohti jotakin uutta. Erityinen kiitos Anne-Maria Maggalle suuresta käännös- ja kirjoitustyöstä sekä Filille työn tukemisesta.
Seuraava Tuli&Savu on odotettu Tuli&Savu-kirja. Sen jälkeen syvennymme brittiläiseen nykyrunouteen. Tuli &Savun uutena toimittajana aloittaa Maaria Pääjärvi. Tulevaisuudessa erityisesti kritiikit kulkevat Maarian kautta.
