Kukapa olisi uskonut että runotilaisuudesta voisi syntyä uutiskohu. Tarvitaan sekalaisia aineksia ja iso pata: leudon uutiskesän siimeksessä tunnettu proosakirjailija jää rannalle Venäjällä pidettävästä runotilaisuudesta. Kun sekaan heitetään muutama konsuli ja yksi sananvapausjärjestö, niin saadaan medialle mieluinen soppa.
”Pöh. Kirjallisuustieteilijätkään eivät ole yksimielisiä siitä, mikä on proosaa ja mikä runoa. Koko kysymys on tyhjä.”
(Jarkko Tontti, Kirjaamo)
Niinpä. Heitetään joukkoon yksi T&S ja saadaan runouslehden tämän vuoden kolmosnumero, jonka toisena teemana on runon ja proosan välinen rajankäynti. Liikutaan ei-kenenkään mailla, jota proosaruno kuitenkin asuttaa. Viime toukokuussa, ”proosa- ja fantasianumeron” suunnittelun jo käynnistyttyä, kuulin Suomen PENin Jukka Malliselta, että kirjailija Sofi Oksanen saattaisi omilla proosarunoillaan osallistua Pietarissa pidettävään runotilaisuuteen. Näitä lehden teemaan hyvin istuvia proosarunoja on tarkoitus julkaista syksyn ensimmäisessä Tuli&Savussa.
Helppojen yhteyksien päässä asustavana olen ehtinyt runotilaisuuteen jos toiseenkin. Monia hyvin järjestettyjä tilaisuuksia on luonnehtinut tietty poikkitaiteellisuus ja rajojen kokeilu. Voisin jopa väittää, että äänen, liikkeen ja kuvan yhdistäminen mielenkiintoisiin aiheisiin, keskusteluihin ja tietenkin runonluetaan, on ollut niiden menestyksen, moninaisuuden ja paikalleen pysähtymättömyyden salaisuus. Esimerkiksi nokturno.org-sivustolle kootut video- ja videopelipohjaiset runot ovat olleet monilla klubeilla tuttu ja aina iloisesti yllättävä osuus. Onko kysymys runoista vai videotaiteesta? Ketä meidän tulisi uskoa? Näkijää? Kuulijaa? Katsojaa? Lukijaa? Tekijää?
Yksi vastaus aiheeseen “Runosta ja proosasta”
Juttelin tästä kohusta Sergei Zavjalovin kanssa ja hän sanoi, että kaikkien innovatiivisten tekstien genren määrittely on aluksi vaikeaa – sitä voi jopa pitää innovatiivisuuden tunnusmerkkinä.
JUkka Mallinen